Taitoluistelijatkin ovat taikauskoisija? – IS: Emmi Peltonen ei koske Ville-isän olympiamitaleihin
Kuva: Getty Images
Keskiviikkona olympiadebyyttinsä tekevä taitoluistelija Emmi Peltonen vaikuttaa Ilta-Sanomien haastattelun perusteella saaneen geeniperintönä urheilullisuuden lisäksi myös taikauskoa.
18-vuotiaan taitoluistelijan isä Ville Peltonen ja isoisä Esa Peltonen edustivat kumpikin jääkiekkourallaan neljä kertaa Suomea olympiakisoissa. Ville Peltosen palkintokaappiin olympiaturnauksista kertyi kolme pronssimitalia ja yksi hopeamitali. Jääkiekkojoukkueissa taikauskoa esiintyy monella tavalla. Yksi yleisimmistä tavoista on, että pokaaleihin koskeminen ennen niiden voittamista tuottaa huonoa onnea. Emmi Peltonen näyttää suhtautuvan samalla tavoin isänsä olympiamitaleihin.
– Isän mitalit ovat meidän Suomen-kodissamme. Olen nähnyt ne, mutta en ole ikinä koskenut niihin. Uskon että sellainen aiheuttaa huonoa onnea. Mutta olen hirmu ylpeä isän ja ukin saavutuksista. Ukin olympiakisoista olen äidin kanssa katsonut jotain pätkiä, onhan sekin laji muuttunut aika paljon, Peltonen kertoi Ilta-Sanomille.
Linkki Ilta-Sanomien juttuun.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”Saatan lopettaa urani” – Lindsey Vonnin järkyttävä tilanne paljastui
- Wilma Heltelän kilpasisko kilpailukieltoon dopingrikkomuksesta
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä