Intialainen parauimari ja -valmentaja Prasanta Karmakar on määrätty kolmen vuoden toimintakieltoon tämän videoitua naisuimareita.

Karmakarin kerrotaan kuvanneen naisuimareita viime vuonna Intian mestaruuskilpailuissa. Uimareiden vanhempien vastustuksesta huolimatta valmentaja oli jatkanut avustajansa kanssa videointia.

– Karmakaria kohtaan tehtiin useita valituksia, joten kurinpitolautakunta käsitteli tapauksen. Lautakunta totesi hänet syylliseksi ja määräsi hänet kolmen vuoden toimintakieltoon, IndianExpress siteeraa Intian paralympiakomiteaa.

Karmakar ei voi käsittää kieltoaan, ja syyttää muita ajojahdista sekä salaliitosta. Intian paralympiakomitean pääsihteeri J. Chandrashekarin mukaan Karmakarista on valitettu aiemminkin.

– Useat mies- ja naisurheilijat ovat syyttäneet Karmakaria samanalaisista rikoksista aiemmin. Siksi halusimme ottaa syytteistä selkoa perinpohjaisesti, Chandrashekar sanoi.

Karmakar on Intiassa arvostettu huipputason parauimari. Hän on yltänyt mitaleille MM-kisoissa ja Kansainyhteisön kilpailuissa. Viime vuosina hän on toiminut myös valmentajana.