Entinen korkeushyppytähti Patrick Sjöberg avautuu: ”Olen loukannut monia ihmisiä”

Patrick Sjöberg hyppäsi Tukholmassa 1987 edelleen voimassa olevan korkeushypyn Euroopan ennätyksen 242.
Hypyn jälkeen Sjöbergiä ja hänen suomalaissyntyistä valmentajaansa Viljo Nousiaista ylistettiin. Taustalla oli kuitenkin synkkä salaisuus.
Sjöberg julkaisi 2011 omaelämäkerran ”Se, mitä et nähnyt”, jossa kertoi Nousiaisen – joka oli myös hänen isäpuolensa – käyttäneen häntä lapsena ja nuorena seksuaalisesti hyväkseen. Kirja nousi tuolloin suureksi puheenaiheeksi ja entinen korkeushyppytähti on sen jälkeen usein puhunut hyväksikäytöstä ja siitä, kuinka se hänen elämäänsä vaikutti.
Hän kertoo esimerkiksi ihmissuhteiden olleen hänelle aina vaikeita.
– Minun kanssani on ollut vaikeata elää. Epävarmuus suhteissa sai minut helposti räjähtämään kumppaneilleni. En ole ollut ikinä fyysisesti aggressiivinen, mutta olen sanonut useita kertoja pahasti ja loukannut monia ihmisiä, Sjöberg kertoo.
Hän sanoo kärsineensä itsetunto-ongelmista ja siitä, ettei pystynyt ilmaisemaan itseään ja taustaansa riittävän hyvin ennen kuin kirjoitti elämänkertansa.
Sjöberg on käynyt jo vuosia terapiassa ja on oppinut ymmärtämään paremmin omaa käyttäytymistään ja syitä miksi toimi aiemmin tietyllä tavalla.
Hän kertoo kuitenkin, että olisi halunnut tajuta tietyt asiat jo 20 vuotta sitten.
– Olisin säästänyt monia ihmisiä ongelmilta ja ollut loukaamatta heitä.
Lähde: Expressen
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisseuralta suru-uutinen: Legendaarinen urheilumies on kuollut
- Saara Keskitalo voitti kaikki – sitten tuli ällistyttävä paljastus
- Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
- Dorothea Wierer yllätti kylpyvideollaan – ampumahiihtäjän fanit olivat heti sulaa vahaa
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Jasmi Joensuu julkaisi romanttisen kuvan – uusi rakas pääosassa
- Kunnon pommi: Krista Pärmäkoski tiputti shokkiuutisen
- Nyt kävi huonosti: Riitta-Liisa Roponen sai kylmää kyytiä
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Nyt kävi huonosti: Riitta-Liisa Roponen sai kylmää kyytiä
- Kunnon kaari – Suomen keihäsässä voitti kaikki maailmalla
- Jasmi Joensuu julkaisi romanttisen kuvan – uusi rakas pääosassa
- Kunnon pommi: Krista Pärmäkoski tiputti shokkiuutisen
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Huomasitko? Ella Junnilalta shokkipaljastus Ylen suorassa lähetyksessä
- Nyt tipahti järjetön tulos – jopa Saga Vannisen tajunta räjähti
- Dorothea Wierer yllätti kylpyvideollaan – ampumahiihtäjän fanit olivat heti sulaa vahaa