Hallitsevalla lentopallomestarilla ehdoton tavoite kevääseen: ”Muuhun emme ole tyytyväisiä”
Kuva: Juha Tamminen
Lentopallon naisten Mestaruusliigassa on saatu selville välieräjoukkueet. Hallitseva Suomen mestari ja viimeisten yhdeksän kauden aikana kahdeksan kultaa voittanut LP Viesti saa vastaansa runkosarjan kuutosen LP Kangasalan, ja talvella Suomen cupin mestariksi kruunattu runkosarjan kakkonen HPK kohtaa viidenneksi sijoittuneen LiigaPlokin.
LP Viesti on runkosarjan voittajana yksi suurimmista mestarisuosikeista. Joukkueen päävalmentaja Tomi Lemminkäinen kertaa seuraavassa joukkueensa tilannetta ja ennakoi tulevaa.
Millaisella suorituksella puolivälieräsarjan 3-0-voitto irtosi?
– Pelasimme aika tasapainoiset ottelut. Pelimme taso meni hieman alaspäin, mutta se johtui lähinnä siitä, että kokoonpanommekin muuttui. Ensimmäisessä pelissä poissa oli vain Eeva Puukka, toisessa loukkaantui Hillaelina Hämäläinen ja kolmannessa vielä Noora Kosonen. Peli oli kuitenkin hyvää siihen nähden, keitä oli käytettävissä. Emme joutuneet myöskään pelaamaan hirveästi ylimääräistä, sillä hävisimme vain yhden erän, mutta sarja ei kuitenkaan ollut mikään läpihuutojuttu, vaan jouduimme pelaamaan. Vampulalla oli hyvä helmikuu alla ja he olivat odotetun tiukka vastus.
Olette välierissä 13. kertaa peräkkäin, mutta ounastelen, että tämä ei vielä joukkueelle riitä?
– Suomen mestaruus on ainoa tavoite. Muuhun emme ole tyytyväisiä. Meillä on vaikea kausi takana ja tuntuu, että joka peliin on pitänyt keksiä jotain uutta. Välieriin saanemme takaisin kaikki pelaajat Puukkaa lukuun ottamatta, mutta se ei tarkoita sitä, että pystyisimme valmistautumaan sillä tavalla kuin haluaisimme.
Missä määrin loukkaantumissuma on haitannut?
– Pelaajat ovat runkosarjan puolivälierin ajan keskittyneet hienosti siihen, keitä meillä on käytettävissä, eivätkä siihen, keitä ei. Pelimme ei parane sillä, että voivottelisimme, keitä puuttuu. Pelaajat ovat osoittaneet luottamusta siihen, että vaihtopelaajista on löytynyt heitä, jotka kantavat vastuuta.
Paljonko lisää menestysnälkää tulee siitä, että Suomen cupissa ei tullut mestaruutta eikä edes finaalipaikkaa?
– Ei yhtään. Itse haluan voittaa mestaruuden, vaikka olisimme voittaneetkin cupin. Nyt on jäljellä neljä joukkuetta, ja kaikilla on varmasti tavoitteena mennä päätyyn asti. Jos joku ilmoittaa tässä vaiheessa, että olisi tyytyväinen pronssiin, niin sehän tarkoittaa sitä, että on tyytyväinen välierätappioon. Kauden alussa on eri asia ilmoittaa, että tavoitteena on mitali. Pronssiin voi olla tyytyväinen, kun sen voittaa, mutta jos häviää välierissä, niin sillä hetkellä ei voi olla tyytyväinen.
Voititte kaikki kolme runkosarjakohtaamista LP Kangasalaa vastaan varsin selvästi. Voiko noista otteluista vetää mitään johtopäätöksiä tuleviin välieriin?
– Sieltä tulee tiukka ja kova vastus. Emme ole oikeastaan päässeet pelaamaan heidän nykyistä joukkuettaan vastaan lainkaan. Kun kohtasimme alkukaudesta, ei heillä ollut nykyinen joukkue kasassa. Viime pelissä heillä taas ei olleet parhaat pelaajat avauksessa, joten siksi siitä tuli läpihuutojuttu meille. Voin sanoa, että emme ole edes kohdanneet tällä kaudella, vaikka kolmesti olemmekin olleet vastakkain. Ikinähän runkosarjan peleillä ei ole merkitystä, mutta nyt sitä ei todellakaan ole.
– Kangasala pelasi loppukauden aivan Viestin ja HPK:n tasolla. He ovat olleet liigan parhaimpia joukkueita. Heidän välieräpaikkansa ei yllätä, vaikka he olivat vasta kuudensia. Heillä on huippupassari Mita Uiato, yksi liigan parhaimpiin pelaajiin kuuluva keskitorjuja Jessica Wagner, joka on tehnyt todella kovia pistemääriä ja kesken kauden tullut Danielle Brisebois, joka teki liigan eniten pisteitä ottelua kohden.
Kehuit jo vastustajan pelaajat. Keitä LP Viestin pelaajia kannattaa seurata välierissä?
– Passarimme Victoria Tuchashvili täytyy mainita. Hänen pelaamisessaan on samoja merkkejä kuin vuosi sitten. Siitä osoituksena oli valinta helmikuun tähdistöön. Nämä ovat pelejä, joissa ”Viki” on parhaimmillaan. Toisena sanon Hillaelina Hämäläisen. Kaikilla on hyvä runkosarja takana, mutta pudotuspeleissä nämä kokeneet pelaajat nostavat aina tasoaan.
Naisten Mestaruusliigan pudotuspelit alkavat ensi perjantaina.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet