Jälleen vapaa liikkumaan! Tennistähti voi taas pelata ilman rajoituksia – erikoinen syy esti kilpailemisen kahdeksan kuukauden ajan
Kuva: Getty Images
Entinen tenniksen maailmanlistan ykkönen ja Australian avointen kaksinkertainen voittaja, Victoria Azarenka, palasi Miamin turnauksessa kentille kahdeksan kuukauden tauon jälkeen.
Kilpailutauko johtui hyvin erikoisesta syystä, nimittäin huoltajuuskiistasta.
Azarenka riitelee entisen miehensä kanssa parin yhteisen pojan huoltajuudesta ja aluksi kalifornialainen oikeusaste määräsi valkovenäläisen pysymään osavaltiossa, kunnes kiista olisi ratkaistu.
Tämän vuoksi väliin jäi muun muassa kauden ensimmäinen grand slam-turnaus Australiassa. Pian tuon turnauksen jälkeen oikeus kuitenkin päätti, ettei huoltajuuskiista linkittynyt millään tavalla Kaliforniaan, eikä välttämättä edes Yhdysvaltoihin.
Azarenkalla on nimittäin Los Angelesin lisäksi myös toinen koti synnyinmaansa Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä.
Kiistaa ei vielä ole saatu ratkaistua, mutta Azarenka voi kuitenkin jälleen harjoittaa vapaasti ammattiaan ja matkustaa sen vaatimusten mukaan.
Miamin turnaus osoitti, että entinen listaykkönen on palaamassa pikaisesti huipulle, sillä hän selviytyi kisassa aina välieriin asti.
Lähde: Expressen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shokkipäätös: Mäkihyppytähti lopettaa uransa 24-vuotiaana – ”Se oli siinä”
- Ville Peltonen: Lähtö Sveitsistä – tämä tiedetään
- F1:n sääntöfarssi syvenee: Kaikki uusiksi ennen seuraavaa kisaa
- Alisa Vainiosta kajahti yllätysuutinen
- 38-vuotias urheilutähti katosi kesken kisan – löydettiin kuolleena
- Suomen hiihtomieheltä kova päätös: ammattilaisura ohi – ”Aika palata työelämään”
- Kamala onnettomuus Argentiinassa – ralliauto syöksyi yleisöön, video ei herkimmille
- 20-vuotias suomalaismörssäri kiskaisi kauden kärkituloksen: ennätyskaari!
- Kuuma suhdehuhu: Kaksi tähtihiihtäjää viihtyvät yhdessä
- Hyytävä kolari: Suomalainen rata-autoilija on kuollut

- Shokkiuutinen: Suvi Minkkisen kilpasiskolle asennetaan implantti selkään – pitkä toipumisjakso
- 20-vuotias suomalaismörssäri kiskaisi kauden kärkituloksen: ennätyskaari!
- Kuuma suhdehuhu: Kaksi tähtihiihtäjää viihtyvät yhdessä
- Kamala onnettomuus Argentiinassa – ralliauto syöksyi yleisöön, video ei herkimmille
- Mikä mittelö! Petter Northug pesi Johannes Kläbon loppukirissä
- Naisnyrkkeilijä riisui alasti punnituksessa – näin kävi ottelussa