Nololla tavalla punnituksessa mokannut ammattinyrkkeilijä hävisi ottelunsa – ”Ei tässä ole tekosyitä”

Nyrkkeilyn WBO-liiton höyhensarjan titteliottelu Scott Quiggin ja Oscar Valdezin välillä oteltiin lauantai-iltana Kaliforniassa.
Mestaruusvyö pysyy meksikolaisella Valdezilla, joka voitti britti-iskijä Quiggin tuomariäänillä. Jos Quigg olisi voittanut, Valdez olisi menettänyt vyön ja painoluokan mestari jäänyt avoimeksi, sillä Quigg oli lauantain punnitustilaisuudessa reilun kilon verran liian painava. Sen seurauksena titteliottelun status hävisi.
Valdezin voitto ratkesi tuomariäänin 117-111, 117-111 ja 118-110. Voitto oli Valdezin uran 24. ja tappio Quiggille ammattilaisuran toinen.
– En ole ärsyyntynyt. Se oli hieno ottelu ja olin mukana koko ajan. Mutta ei tässä ole tekosyitä, Quigg sanoi BBC:n mukaan.
Samalla Quigg, 29, vastasi uudelleen toimittajien kysymyksiin munauksesta punnitustilaisuudessa.
– Otan silti täyden vastuun. Olen saanut kotipuolessa risuja siitä, että olen epäammattimainen, mutta en ole.
– Fanit olivat maksaneet lennot nähdäkseen ottelun, enkä halunnut tuottaa heille pettymystä. Halusin pistää show’n pystyyn.
Quigg on entinen WBA-liiton ylemmän kääpiösarjan mestari.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Naisurheilijan auringonottovideo sai fanit sekaisin – ”Miten tämä on laillista?”
- Kristiina Mäkelän kesäkuva ällistytti – ”Kuin supermalli”
- Se oli menoa – hiihtotähti Ristomatti Hakolan oven takana odotti karu yllätys
- Conor McGregorille järjetön haaste – ”Tästä tulee ruumiita”
- Melkoinen laite – Kerttu Niskanen istahti poskettoman kalliiseen suomalaiseen menopeliin
- Se oli siinä – IL: Suomen hiihtotähti sai shokkiuutisen
- Uutispommi Iivo Niskasesta tipahti – IS:lle ladattiin selvää tekstiä
- Wilma Murto vaikeuksissa – näin valmentaja kommentoi
- Nuori suomalainen naispelaaja intiimissä suhteessa valmentajansa kanssa – koko totuus paljastui
- Riitta-Liisa Roposen kesäinen muodonmuutos häikäisi – ”Näytät mahtavalta”
- Lähes ilman rihman kiertämää – naismallien uusi urheiluliiga puhuttaa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaistähti jysäytti kunnon keihäskaaren
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- Salihessu aukoi päätään 75-vuotiaalle Arnold Schwarzeneggerille – Iso-Arskan vastaus oli jäätävä
- Kisat voi unohtaa – hiihdon maailmantähti, 29, on raskaana
- Nuori suomalainen naispelaaja intiimissä suhteessa valmentajansa kanssa – koko totuus paljastui
- Nyt paloivat päreet – Venäjältä hyytävä viesti Suomen suuntaan
- Riitta-Liisa Roposen kesäinen muodonmuutos häikäisi – ”Näytät mahtavalta”
- Krista Pärmäkoski kuuli nämä tylyt sanat liian monta kertaa – nyt sai riittää
- HS esitti Tuomas Sammelvuolle suoran kysymyksen Venäjästä – vastaus oli melkoinen