Oliko ennen kaikki muka paremmin? Legendaarinen hiihtokisa sorsi alkuvuosinaan naisia – Aluksi ei omaa sarjaa, sitten sukupuoliroolia korostavat palkinnot
Kuva: Juha Tamminen
Sunnuntaina Ruotsin Sälenista Moraan hiihdettävällä Vasaloppet- maratonhiihtokilpailulla on jo pitkät perinteet, sillä tämänvuotinen kisa on järjestyksessään jo 94:s.
Virallista naisten sarjaa ei kilpailussa kuitenkaan ole ollut kuin vuodesta 1997 lähtien.
Ensimmäinen naisten sarjan voittaja Sofia Lind kertoo myös miesten ja naisten palkinnoissa olleen alkuvuosina melkoiset erot.
– Miesten sarjassa oli palkintorahaa tarjolla, naisten voitosta sai ompelukoneen, Lind totesi Expressen-lehdelle.
Hän voitti kilpailun lopulta yhteensä neljä kertaa, 1997,1999, 2004 ja 2005 ja sai palkinnoksi vuosien varrella yhteensä kolme ompelukonetta. Lindin mukaan yksi näistä löytyy edelleen ehjänä kotoa.
Ex-mestari kertoo kuitenkin seuranneensa ilolla naisten sarjan kehittymistä maratonkilpailussa. Mukaan on tullut molemmille sukupuolille kunnolliset rahapalkinnot ja paljon huippunimiä niitä tavoittelemaan.
Tämänvuotisessa kilpailussa sekä miesten että naisten voittaja kuittaa saman verran palkintorahaa, 94 000 Ruotsin kruunua (n.9200 euroa). Lisäksi on yhteensä seitsemän välikiriä, joista voittajat palkitaan 5 000- 10 000 kruunulla (vajaa 500-1000 euroa) kustakin.
LUE MYÖS:
🚨 Oijoi, 10€ kierrätysvapaa megakierros Reactoonziin – vain 1€ talletuksella!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lotta Harala ei muista siitä hetkestä juuri mitään – yksi pysäyttävä lause jäi mieleen
- Älykeihäs tekee debyyttinsä – huippuheittäjät mukaan erikoiskokeiluun
- Emma Tainio avasi Ruotsi-ottelun tunteet – yksi asia nousi ylitse muiden
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- Nooralotta Nezirille ikävä yllätys Ruotsi-ottelun jälkeen
- Tennistähden pitkä voittoputki katkesi rajusti – oksenteli kesken ottelun
- Mäkihypyn maailmancup 2026-27: Ohjelma, tv, suomalaiset
- Ampumahiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv
- IL: Syyttäjä vaatii Jari-Matti Latvalalle ehdotonta vankeustuomiota
- Suvi Minkkinen jakoi avoimesti kuulumisiaan: ”Sellaista elämä on”
- MM-kulta jäi Yhdysvaltoihin dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Ruotsalaiset kihisivät Suomi–Ruotsi-ottelusta – tämä ilme kertoo kaiken oleellisen
- Eveliina Salonen oli pysäyttämätön – maailmanmestaruus näkyy myös lompakossa
- AL: Ura päättyi kammottavalla tavalla – Lotta Harala loukkaantui vakavasti
- Eveliina Salosen painajainen muistui mieleen – jyräsi silti maailmanmestariksi
- Suomelle MM-kultaa ylivoimaisella tavalla – ”Yhtäkkiä muita ei enää näkynytkään”