Shokki! Venäjä jäi rannalle painin arvokisoista – taustalla erikoinen syy
Kuva: Getty Images
Venäjän maajoukkue ei pääse osallistumaan tänä viikonloppuna Iowassa, Yhdysvalloissa pidettäviin painin maailmancupin kisoihin viisumiongelmien vuoksi.
NBC:n mukaan Venäjän Yhdysvaltain suurlähetystö ei onnistunut hoitamaan venäläispainijoille viisumeja kilpailureissua varten.
USA:n painiliitto kertoi, että venäläiset lähettivät viisumihakemukset myöhässä aikarajan mentyä jo umpeen. Venäjän ulkoministeriö epäili taustalla olevan poliittisia syitä.
– Viisumien hylkääminen on avointa ja suoraa syrjintää. On selvästi mahdotonta järjestää kansainvälisiä kilpailuja enää jatkossa Yhdysvaltain maaperällä. He eivät pelaa reilusti, ulkoministeriön edustaja Maria Zakharova vaahtosi lehdistölle NBC:n mukaan.
Yhdysvaltain maailmancupin kisoista ovat vetäytyneet jo aiemmin Iran ja Turkki. Venäjänkin jäätyä ulos kisoista tilalle nostettiin Intia ja Mongolia.
Lähteet: NBC Sports, Associated Press
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken
- Armand Duplantis villiintyi voitonjuhlissa – juomat lensivät päälle
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Immu Fight Night 2026: Ottelijat, tulokset, uutiset
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Jere Karalahti esiintyi nyrkkeilykehässä – yksi asia jäi saavuttamatta: ”Ehkä tulevaisuudessa”
- Ampumahiihdosta iloinen perheuutinen – kaksi tähtinimeä odottaa vauvaa
- Draamaa miesten seiväskisassa – Armand Duplantis nosti riman ME-korkeuteen
- Suomi teki historiaa Nokia Arenalla – EM-kotikisat saivat hurjan käänteen
- Tätä Iivo Niskasen seuraajat osasivat odottaa – nyt tuli suloinen paljastus
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken