Williamsin siskosten kohtaaminen Indian Wellsissa päättyi Venuksen voittoon – Muistatko vielä minkälainen skandaali tapahtui 2001 samassa paikassa?
Kuva: Getty Images
Legendaarisen tennissisarusparin Serena ja Venus Williamsin kohtaaminen Indian Wellsissa, Kaliforniassa pelatun turnauksen kolmannella kierroksella päättyi vanhemman sisaruksista, Venuksen voittoon 6-3, 6-4.
Kyseessä oli jo kaksikon 29.kohtaaminen tenniskentillä. Saldo on Serenan hyväksi 17-12.
Saman kaksikon piti kohdata Indian Wellsissa jo aikanaan 17 vuotta sitten, tuolloin välierissä. Juuri ennen ottelun alkua Venus vetäytyi kuitenkin polvivammaan vedoten ja skandaali oli valmis.
16 000-päinen yleisö buuasi rajusti ja erilaiset salaliittoteoriat saivat tuulta purjeisiin siitä, kuinka heidän isänsä Richard Williams olisi jo päättänyt Serenan pääsystä finaaliin.
Seuraavana päivänä Isä Richardin ja Venuksen tullessa katsomaan Serenan finaalia belgialaista Kim Clistersia vastaan tilanne eskaloitui vielä pahemmaksi.
– Eräs mies huusi minulle, että jos elettäisiin vuotta 1975, teille kävisi huonosti, Richard Williams sanoi myöhemmin.
Serena kertoi itkeneensä pitkään pukuhuoneessa voittamansa finaalin jälkeen. Seurauksena oli myös se, ettei hän pelannut tapauksen vuoksi turnauksessa 14 vuoteen. Paluu tapahtui vasta vuonna 2015. Venus palasi turnaukseen vasta seuraavana vuonna.
Silloin vastaanotto oli toinen. Molemmille osoitettiin jo lämmittelyssä seisten suosiota ja Serena liikuttui kyyneliin jo ennen ottelunsa alkua.
Samanlainen tunnelma oli myös tämänvuotisessa ottelussa.
Lähde: Expressen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään