Hämmentävä selkkaus! Korkeushyppääjä ei saa edustaa äitinsä kotimaata pian alkavissa suurkilpailuissa – syyttää yleisurheilupomoa pelkuriksi
Kuva: Getty Images
Korkeushyppääjä Mike Edwardsilla on menossa erikoinen kiista Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) kanssa.
Edwards on matkustanut Australian Gold Coastille edustaakseen siellä järjestettävissä Kansainyhteisön kisoissa Nigeriaa, mutta lupaa IAAF:ltä ei ole hellinnyt.
27-vuotias Edwards on syntynyt Manchesterissa, mutta hänen äitinsä on nigerilainen ja myös hänellä itsellään on maan passi. Ongelmana kuitenkin on, että hän edusti Iso-Britanniaa nuorten EM-kisoissa vuonna 2009, eikä hän IAAF:n sääntöjen mukaan näin voisi edustaa enää toista maata.
Aiemmin edustusoikeutta sai vaihtaa helpommin, mutta IAAF tiukensi sääntöjä reilu vuosi sitten pelätessään eri maiden käyttävän tilannetta hyväkseen ja hamstraavan lahjakkaita urheilijoita muun muassa Afrikasta.
Edwards on tilanteesta närkästynyt ja on protestoinut asiansa puolesta kisakylässä jo pari päivää ”koditon”- kylttiä kantaen.
– Olen valmis protestoimaan kisakylässä joka päivä. Jatkan sitä, kunnes (IAAF:n puheenjohtaja) Sebastian Coe soittaa. Hän on pelkuri, jollei sitä tee, Edwads sanoi.
– Siitä on jo yhdeksän vuotta. Tuomio on pahempi kuin dopinghuijareilla, hän jatkoi viitaten ainoaan edustukseensa kansainvälisillä kentillä Britannian väreissä.
Brittien yleisurheiluliitto olisi hänet jo valmis vapauttamaan edustusoikeudestaan, mutta IAAF:n mukaan Nigerian liitto otti siihen yhteyttä vasta perjantaina lähettämällä ilman minkäänlaista viestiä ainoastaan kopion Edwardsin passista.
Kattojärjestö kertoo myös, ettei edustusoikeuden siirtäminen tällä hetkellä ole mahdollista, jos urheilija on edustanut jo jotakin toista maata kansainvälisissä kilpailuissa.
Edwards ei asiaa suostu hyväksymään.
– Mielestäni minulta ryöstetään tässä mahdollisuus aivan silmieni edessä, hän sanoo.
Kansainyhteisön kisat ovat vanhoille Britti-imperiumin maille erittäin merkittävä, neljän vuoden välein järjestettävä tapahtuma. Tämänkertaiset kisat alkavat keskiviikkona, 4.huhtikuuta.
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan