IS: Hiihdon ex-päävalmentaja Pekka Vähäsöyringiltä kovaa kritiikkiä maajoukkuevalinnoista: ”Pettymys on valtava”
Kuva: Getty Images
Suomen Hiihtoliitto julkisti eilen ensi kauden maastohiihdon valmennusryhmät (uutinen).
Sekä miehissä, että naisissa ryhmät koostuvat lähinnä jo päättyneeltä kaudelta tutuista urheilijoista. Yksi nimi loistaa kuitenkin poissaolollaan: varsinkin sprinttimatkoilta tuttu Ari Luusua.
Ilta-Sanomat kertoo Luusuan valmentajan Pekka Vähäsöyringin olevan tilanteesta järkyttynyt.
– Pidän Luusuan sivuuttamista oikeusmurhana, jos siis ajatellaan, että A-maajoukkueeseen halutaan valita urheilijat tulosten perustella. Matti Haavisto on pätevä valmentaja, mutta nyt hän teki heti päävalmentajauransa alussa ison virheen, Vähäsöyrinki täräyttää.
Maajoukkueen päävalmentajana itsekin kahteen otteeseen (1985–1989 ja 1992–1995) toiminut Vähäsöyrinki nostaa esiin myös Haaviston Hiihtoliiton tiedotteessa mainitseman ”hallitun sukupolvenvaihdoksen”.
– Sukupolvenvaihdospyrkimykset ovat ymmärrettäviä, mutta tässä kohdin ikäperustelut ontuvat, koska edelleen naisten maajoukkueeseen valittiin jopa yksi pian 40 vuotta täyttävä urheilija (Riitta-Liisa Roponen), Vähäsöyrinki toteaa.
Ryhmästä pudonnut Luusua täytti tänä vuonna 30 vuotta. Hänellä on mahdollisuus nousta takaisin maajoukkueeseeen myös ensi kauden aikana, mutta yhteistyökumppanien hankinnan kannalta siellä olisi ollut hyvä olla jo nyt.
Ilta-Sanomien alkuperäinen artikkeli löytyy täältä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Keihästähti Topi Parviainen juoksi Cooperin – tulos ei tyydyttänyt miestä
- Vuosisadan suoritus Timanttiliigan finaalissa – käsittämättömän tulos
- Urheilucast: Patrik Laineen tilanteesta brutaali väite
- Ukkola: Suomen 12-kertainen maailmanmestari paljasti dopinginkäyttönsä
- Urheilucast: Nyt tipahti häkellyttävä tieto Benjamin Rautiaisesta
- Maria Huntingtonilta avoin ulostulo: ”Pikku hiljaa täältä noustaan”
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Jari-Matti Latvala täräytti suoran arvionsa Janni Hussin taidoista – yksi asia on selvä
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- Lauri Vuorinen avautuu harjoittelustaan: ”Olen aina ollut ongelmissa harjoituskaudella”
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Tältä Suomen joukkue näyttää EM-kisojen alla – vastaan asettuu maailman ykkönen