Melkoista draamaa! Juoksija luuli voittaneensa ja lähti kunniakierrokselle – juhlat loppuivat tylysti
Kuva: Getty Images
Englannin Zharnel Hughes ylitti ensimmäisenä maaliviivan Kansainyhteisön kisojen 200 metrin finaalissa Australian Gold Coastilla ja nappasi tilanteeseen tyypillisesti maansa lipun ja lähti kunniakierrokselle.
Hughes ehti juosta jo radan ympäri juhlien innoissaan voittoa, kun järjestäjät pysäyttivät miehen ja kertoivat surullisen uutisen: hänet oli hylätty.
Englantilaisen finaali lähti hienosti käyntiin ja hän johti selvästi aina viimeiselle 10 metrille asti, mutta epäonnekseen horjahti ja huitaisi tasapainoa hakiessaan vahingossa takaa tullutta Trinidad & Tobagon Jereem Richardsia suoraan kohti kasvoja.
Hughesin lähtiessä surullisesti päättyneelle kunniakierrokselle, aloitti kisan tuomaristo tapauksen tutkinnan, päätyen hetken pohdinnan jälkeen alkuperäisen voittajan hylkäämiseen. Tulkinnan mukaan käden huitaisu – vaikkakin tahaton – esti saman ajan (20,12) saanutta Richardsia suoriutumasta tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla.
Lopullisissa tuloksissa voittajaksi merkittiin Richards, toiseksi Kanadan Aaron Brown ja kolmanneksi pohjoisirlantilainen Leon Reid.
Englanti yritti vielä myöhemmällä vetoomuksella muuttaa tuloksia, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Lähteet: BBC, Daily Express
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet