Mitä ihmettä? Juoksija arpoi osallistumistaan SM-kisaan vielä puoli tuntia ennen starttia – Voitti lopulta ylivoimaisesti
Jarkko Järvenpää on uusinut puolimaratonin Suomen mestaruuden Vierumäellä juostussa kilpailussa. Tampereen Pyrintöä edustavan Järvenpään voittoaika oli 1.07.02. Toiseksi kisassa sijoittui Antti-Pekka Niinistö 46 sekuntia voittajalle jääneenä ja kolmanneksi Jaakko Nieminen ajallaan 1.08.16.
Ylivoimaisesta voitosta huolimatta oli lähellä, ettei Järvenpää olisi osallistunut koko juoksuun.
– Tiistaista asti on ollut todella kova flunssa, mutta minulla oli niin hyvä henkinen yliote muista viime viikonvaihteen Karhu-viestin jälkeen, että päätin osallistua, Järvenpää sanoi Urheiluliiton tiedotteessa.
– Arvoin vielä puoli tuntia ennen starttia, että juoksenko. Tein sitten kilometrin verryttelyn ja päätin lähteä. Se oli varmaan oikea päätös. Konsultoin myös lääkäriä eilen ja tänään.
Naisten kilpailun voittoon juoksi Suvi Miettinen ajalla 1.18.56. Kiinnostava yksityiskohta oli myös viime kauteen ratajuoksu-uransa lopettaneen Karin Storbackan kolmas sija omalla ennätysajallaan 1.20.10.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen