NFL:n huippupelaaja päättää uransa 16 kauden jälkeen – vahva ehdokas liigan kunniagalleriaan
Kuva: Getty Images
16 kautta NFL:ssä pelannut ulompi puolustuksen linjamies Dwight Freeney ilmoitti lopettavan uransa. Tähtipelaaja teki yhden päivän seremoniallisen sopimuksen Indianapolis Coltsin kanssa voidakseen eläköityä seuran riveistä.
Yhtenä kaikkien aikojen parhaista syötön pysäyttäjistä pidetty Freeney aloitti uransa Coltsin joukkueessa jo vuonna 2002 seuran varattua hänet NFL:n varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella.
Freeney pelasi Coltsin kanssa jopa 11 kautta vuosina 2002-2012. Sen jälkeen Syracusen yliopiston kasvatti siirtyi San Diegoon, josta hän siirtyi kahden vuoden jälkeen Arizonaan.
Aavikko-osavaltiosta mies jatkoi uraansa Atlantassa, josta hän siirtyi Seattleen vuonna 2017. Siellä Freeney asetettiin kuitenkin waivers-listalle heikkojen peliotteiden vuoksi. Detroit Lions nappasi huippupuolustajan listalta, ja jenkkitähti pelasi kautensa loppuun autokaupungissa.
Freeney ylsi uransa mittaan loistaviin tilastollisiin saavutuksiin. Amerikkalaispelaaja täräytti uransa aikana 125,5 pelinrakentajan säkitystä. Lukemat nostavat miehen NFL:n kaikkien aikojen säkitystilastoissa jaetulle 17. sijalle Terrell Suggsin kanssa.
Super Bowl -mestaruuden vuonna 2007 Coltsin kanssa voittaneen Freeneyn suoritukset olivat niin huimia, että hän on vahva ehdokas NFL:n Hall of Fame -kunniagalleriaan. Vastaavia tilastoja takoneet ulommat puolustuksen linjamiehet kuten esimerkiksi Jason Taylor ovat saaneet jo aiemmin kyseisen kunnianosoituksen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta