Krista Pärmäkoski muisteli yllättävää nousua – kukitus oli jo valmiina toiselle
Krista Pärmäkosken pitkä ja menestyksekäs ura on tullut päätökseen, mutta muistot elävät vahvasti. Maailmancup-kauden päätyttyä suomalaiskonkari palasi ajatuksissaan vuosien taakse ja jakoi yhden erityisen hetken uransa varrelta.
Lake Placidin kisaviikonlopun jälkeen Pärmäkoski muisteli sosiaalisessa mediassa kilpailua, joka jäi mieleen jo vuosikymmen sitten Kanadan Canmoressa.
– Vuoden MC-kiertue päättyi Canmoreen. Silloin siellä kisattiin Tour de Skitä vastaava kiertue. Podiumhiihdossa tulin lopun kovaa ja mua ei oltu kaavailta podiumille enää hiihtäväksi väliaikojen perusteella ja kisan neljäs oli jo valmisteltu kukitukseen.
Kisa sai vielä lisämerkitystä sitä edeltäneistä vaikeuksista. Tekniikka ei ollut kohdallaan, ja tilanne vaati nopeaa reagointia.
– Päivää ennen viimeistä kisaa pyysin Reijo Jylhältä hiihtokoulua, kun tekniikka oli hukassa ja lopputuloksena oli osuuden nopein aika takaa-ajossa ja itselleni äärimmäisen tuttu neljäs sija Tourilla.
Pärmäkosken kansainvälinen ura päättyi lopulta Salpausselän kisoihin, mutta vuosien varrelta kertynyt tarinapankki on täynnä vastaavia hetkiä, jotka ovat tehneet hänestä yhden suomalaisen hiihdon suurista nimistä.
Julkaisuun pääset tästä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suru-uutinen: Olympiakultaa voittanut juoksija on menehtynyt
- Shokkiuutinen taitoluistelusta – supertähti jää sivuun koko kaudeksi
- Suomalaisseura ryöstettiin – valvontakamera paljasti röyhkeän rikoksen
- Olympiavoittajan suhde päättyi – reaktio eroon hämmästytti kaikki
- Kalle Rovanperä: yllätyspaluu!
- Supertähdet saapuvat Turkuun – luvassa hurja seivässhow
- Jättikohu vesipallossa – Ukraina boikotoi Venäjä-ottelun ja sanktiot uhkaavat
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden – tämä tiedetään
- Nyt jysähti – Frida Karlsson aikoo vaihtaa lajia!
- ”Uuden Usain Boltin” tulos herättää epäilyksiä – taustalla manipulointia?
- Suomalaisseura ryöstettiin – valvontakamera paljasti röyhkeän rikoksen
- Kalle Rovanperä: yllätyspaluu!
- Suomen hiihtotähdet laittoivat bilevaihteen päälle – katso kuvat
- Vilma Nissinen hyvästeli hiihtotähdet koskettavasti – “Hyviä eläkepäiviä”
- Olympiaunelma oli romahtaa – suomalaislupaus teki kovan päätöksen kesken kauden
- Asiantuntijat latasivat suorat sanat Ristomatti Hakolasta – ”ei ole sellaista ruutia löytänyt”
- Olympiavoittajan suhde päättyi – reaktio eroon hämmästytti kaikki
- Se oli siinä – Suvi Minkkisen kilpasisko ripustaa sukset naulaan 27-vuotiaana!
- Vuosien työ huipentui – kyyneleet valuivat maalissa
- Nyt jysähti – Frida Karlsson aikoo vaihtaa lajia!