Ennätysvauhtia Tukholmassa! Suomalaiselle kaikkien aikojen top 10 -aika – ”Lähdössä olin jäädä muiden jalkoihin”
Estejuoksija Sandra Eriksson on pääsemässä jälleen erinomaiseen kuntoon kahden vaikeamman vuoden jälkeen.
Eriksson juoksi Tukholmassa käydyn viiden kilometrin Skärholmsloppet-maantiejuoksun voittoon uudella ennätyksellään, 15.58.
Aika sijoittuu ratajuoksujen ja maantiejuoksujen yhdistetyssä Suomen tilastossa kautta aikain yhdeksännelle tilalle.
Aiemmin suomalainen on juossut matkan radalla parhaimmillaan aikaan 16.01,72. Tämä syntyi Kuortaneen juhannuskisoissa 2013.
– En olisi uskonut tähän tulokseen tällaisessa kilpailussa! Lähdössä olin jäädä muiden jalkoihin ja aivan aluksi oli vielä 400 metrin ylämäkiosuus, Eriksson kertoi tiedotteessa.
Toissasyksynä leikattu kantapää ja viimekesäiset jalkavaivat vaikuttaisivat nyt olevan ohi ja pitkästä aikaa Erikssonin kunto kasvaa kohisten.
Päämatkallaan 3000 metrin estejuoksussa Eriksson on viimeksi kilpaillut vuoden 2016 Ruotsi-ottelussa. Tulosraja Berliinin EM-kilpailuihin on 9.55,00.
Lähde: SUL:n tiedote
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua