Suomalaisen keihäänheiton suurin toivo Oliver Helander on asettanut tavoitteensa tulevalle kaudelle. 21-vuotiaalla superlupauksella on allaan onnistunut Turkin-leiri, jossa keihäs oli lentänyt parempiin mittoihin kuin koskaan aiemmin harjoituksissa.

– Oliver ei koskaan heittele ennätyksiä harjoituksissa, mutta nyt hän heitti viitisen metriä pidemmälle kuin aikaisemmin, Helanderin valmentaja Glenn Lignell kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

Kaksikko on asettanut kaudelle kaksi tavoitetta: paikka Berliinin EM-kisoissa ja 85 metriä.

– Se on realistinen tavoite ilman uhoamista. Tuntuu, että viime kauden viimeisissä kisoissakin jäi metrejä varastoon, Lignell sanoo.

195-senttisen Helanderin ennätys kehittyi viime kaudella neljä metriä 80,25 metriin, ja hän saavutti 22-vuotiaiden Suomen mestaruuden sekä Kalevan kisojen hopean.

Helander ja moni muu suomalaisen keihäänheiton kärkinimi avaa kilpakautensa lauantaina Vantaalla.