Ruotsalainen ex-huippuyleisurheilija kantoi koko uransa karmivaa salaisuutta – ”Pidin pitkään kaiken sisälläni”
Kuva: Juha Tamminen
Mattias Sunneborn on monille suomalaisillekin yleisurheilufaneille tuttu nimi.
Ruotsalainen oli 1990-luvulla menestyksekäs pituushyppääjä.
Hän ei aktiivivuosinaan kuitenkaan kertonut salaisuutta, jota kantoi koko uransa ajan: Nyt 47-vuotiaan Sunnebornin isä teki nimittäin itsemurhan, kun tuleva tähti oli vasta 15-vuotias.
2014 Sunneborn osallistui Ruotsin SVT:n Mästarnas Mästare (Mestarien mestari) -ohjelmaan ja päätti, että aika oli kypsä asian julkistamiselle.
– Tuntui kuin kivi olisi pudonnut sydämeltä, hän muisteli päätöstään avata asiaa miljoonille tv-katsojille.
Sunneborn kertoo katuvansa, ettei kertonut salaisuudestaan aiemmin. Hän katsoo tehneensä asiassa kaksi virhettä.
– Ensimmäinen oli, että valehtelin kaikille miten hän kuoli ja toinen, että pidin niin pitkään kaiken sisälläni, ruotsalainen toteaa.
Sunneborn menestyi urheilu-urallaan varsinkin sisäradoilla. Hän voitti halli-MM-hopeaa Barcelonassa 1995 ja EM-kultaa kotikisoissa Tukholmassa 1996.
Pituushypyn Ruotsin ennätystä (821) Sunneborn piti halllussaan peräti 16 vuotta ennen kuin Michel Tornéus rikkoi sen sentillä Kuortaneella 2012.
Lähde: Svenska Dagbladet
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus