Ruotsalaisen tenniksen kulta-ajat takana päin – ”Tarvitsemme Zlatanin kaltaisen tähden”
Kuva: Getty Images
Vuosikymmenten ajan Ruotsi lähti tennispelaajineen suurin odotuksin Ranskan avoimiin Roland Garrosiin.
Nyt ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja ruotsalainen tennis tarvitsisi Zlatan Ibrahimovicin kaltaista supertähteä palauttamaan lajin loiston, vanha tähtipelaaja Robin Söderling arvioi Reutersille.
– Kaikki alkoi Björn Borgista. Meillä oli suuri tähti ja tennis oli todella suosittua. Menestys ruokki kiinnostusta ja laji sai huomiota mediassa. Luulen, että monelle lapselle juuri tennis oli se ensimmäinen vaihtoehto.
– Uskon, että näemme samaa nyt jalkapallossa Zlatan Ibrahimovicin ansiosta. Lapset tulevat vielä vuosia aloittamaan jalkapallon hänen saavutustensa vuoksi, kaksinkertainen Ranskan avointen finalisti arvioi.
Ruotsi oli tenniksen kiistattomia mahtimaita 1970-luvulta 2010-luvulle. Söderling hävisi vuonna 2009 Ranskan avointen finaalissa Roger Federerille ja vuonna 2010 Rafael Nadalille. 33-vuotias tennisässä joutui lopettamaan uransa lopullisesti 2015 sairastelujen vuoksi. Sen jälkeen ruotsalaisessa tenniksessä on ollut vaisua.
– Meillä oli Stefan Edbergin ja Mats Wilanderin sukupolvi, jonka vuoksi minä itsekin aikoinaan aloitin. Aina oli ruotsalaisia, jonka otteita seurata. En kannattanut ketään erityisesti, mutta halusin seurata heidän otteitaan, Söderling kertaa.
Ruotsin suurin tulevaisuuden toivo on 22-vuotias Elias Ymer, joka selviytyi Ranskan avoimiin kaadettuaan perjantaina Prajnesh Gunneswaranin. Söderlingin valmennuksessa oleva Ymer on ATP-rankingissa sadan parhaan pelaajan tuntumassa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen