Sami Jauhojärvi ja Iivo Niskanen kilpailevat vastakkain hurjassa kisassa! ”Musti” ei ota turhia paineita – ”Jos häviävät mulle niin saavat huolestua”

2014 Sotshin olympialaisissa parisprintin kultaa hiihtäneet Sami Jauhojärvi ja Iivo Niskanen ovat kovimmat tähdet tänään Lahdessa järjestettävässä Red Bull 400-ylämäkijuoksutapahtumassa.
Kilpailun matkana on nimen mukaisesti 400 metriä, jossa lähtö tapahtuu Salpausselän mäkimontusta ja maali sijaitsee suurmäen hyppytornin huipulla.
Olympiavoittajien lisäksi kisaan osallistuu lähes 700 juoksijaa, jotka starttaavat alkueriin noin 40 urheiljan ryhmissä. Alkuerissä kilpailijoiden urakkaa on hiukan helpotettu, sillä matka loppuu tuolloin jo alastulomäen kummulle.
Alkuerien 80 nopeinta selviävät A- ja B-finaaleihin ja tällöin juostaan hyppyrimäen päälle saakka.
Iivo Niskanen palaa lauantaina viime vuoden MM-kisoista ikimuistoisiin maisemiin.
– Tekee hyvää päästä kauden jälkeen taas takaisin sorvin ääreen ja haastamaan itseään Salppurille, Niskanen toteaa järjestäjien tiedotteessa.
Pyeongchangin suomalaissankari sai kisaan lisää mielenkiintoa haastamalla siihen mukaan vuosi sitten uransa päättäneen Sami Jauhojärven.
Nykyään Ylen hiihtokommentaattorina tunnettu Jauhojärvi myöntää käyneensä valmistautumassa kisaan.
– Lenkkareita ei ole kulutettu juoksupoluilla liikaa tänä keväänä, mutta olen käynyt hieman haistelemassa tunnelmaa salaa mäkimontun juuressa. Kiipesin jopa ylös testimielessä ja laitoin siitä viestiä Iivolle, että täällä ollaan harjoittelemassa. Jalat tärräsivät 30 minuuttia sen jälkeen niin, että ei voinut uskoakaan, Jauhojärvi totesi.
Kisassa on mukana myös muitakin tunnettuja urheilijoita. Muun muassa yhdistetyn nuori tähti Ilkka Herola laittaa myös numerolapun rintaan. Häntä voidaan pitää myös pienenä ennakkosuosikkina, sillä jokaisessa kolmessa juoksemassaan Red Bull 400 -kilpailussa Herola on yltänyt palkintokorokkeelle.
Jauhojärvi sysääkin paineet nykyisille aktiiviurheilijoille.
– Jos häviävät mulle niin saavat huolestua, ”Musti” naureskelee.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Naisurheilijan auringonottovideo sai fanit sekaisin – ”Miten tämä on laillista?”
- Kristiina Mäkelän kesäkuva ällistytti – ”Kuin supermalli”
- Se oli menoa – hiihtotähti Ristomatti Hakolan oven takana odotti karu yllätys
- Conor McGregorille järjetön haaste – ”Tästä tulee ruumiita”
- Melkoinen laite – Kerttu Niskanen istahti poskettoman kalliiseen suomalaiseen menopeliin
- Se oli siinä – IL: Suomen hiihtotähti sai shokkiuutisen
- Uutispommi Iivo Niskasesta tipahti – IS:lle ladattiin selvää tekstiä
- Wilma Murto vaikeuksissa – näin valmentaja kommentoi
- Nuori suomalainen naispelaaja intiimissä suhteessa valmentajansa kanssa – koko totuus paljastui
- Riitta-Liisa Roposen kesäinen muodonmuutos häikäisi – ”Näytät mahtavalta”
- Lähes ilman rihman kiertämää – naismallien uusi urheiluliiga puhuttaa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaistähti jysäytti kunnon keihäskaaren
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- Salihessu aukoi päätään 75-vuotiaalle Arnold Schwarzeneggerille – Iso-Arskan vastaus oli jäätävä
- Kisat voi unohtaa – hiihdon maailmantähti, 29, on raskaana
- Nuori suomalainen naispelaaja intiimissä suhteessa valmentajansa kanssa – koko totuus paljastui
- Nyt paloivat päreet – Venäjältä hyytävä viesti Suomen suuntaan
- Riitta-Liisa Roposen kesäinen muodonmuutos häikäisi – ”Näytät mahtavalta”
- Krista Pärmäkoski kuuli nämä tylyt sanat liian monta kertaa – nyt sai riittää
- HS esitti Tuomas Sammelvuolle suoran kysymyksen Venäjästä – vastaus oli melkoinen