UFC-konkarin kohtaavalta vapaaottelunousukkaalta itsevarma arvio MM-ottelusta – ”Nyt on minun aikani”
Kuva: Getty Images
Vapaaottelukonkari Demian Maian lauantaina UFC:n Chilen otteluillassa kohtaava Kamaru Usman odottaa pääsevänsä pian MM-otteluun. Perusteluiksi nouseva ottelijanimi tarjoaa seitsemän mittelön voittoputkeaan.
Nigerialais-amerikkalainen painitaituri uskoo olevansa tähteyden kynnyksellä. Koko 11 ottelun ammattilaisuransa ajan voittamattomana säilynyt ottelijalupaus on asettanut tavoitteekseen ensimmäisen MM-haastonsa.
Ensin alta on hoidettava kuitenkin lauantainen urakka yhtä lajin suurimmista legendoista vastaan. Vastassa on brasilialaisen jujutsun maailmanmestari ja moninkertainen MM-haastaja Maia.
Usman tiedostaa edessään olevan haasteen. Vaikka brassikonkari Maia ei olekaan enää lähelläkään huippuaan, voi UFC:n kenties paras mattopainija yllättää ja vetää varsin syviin vesiin aivan kenet tahansa.
– Demian Maia on Demian Maia – hän on tämän lajin legenda. Hän on ollut pelissä mukana pitkään. Minulta löytyy pelkkää kunnioitusta häntä kohtaan, mutta nyt on minun aikani ottaa sarja haltuun ja esitellä taitojani, Usman uhosi Fansidedin haastattelussa.
UFC-nousukas nostaa esiin myös sen, että Maia ansaitsi aikoinaan seitsemän ottelun voittoputkellaan ensimmäisen MM-ottelunsa. Jos Usman kaivaisi brasilialaisesta voiton lauantaina, olisi hänen kahdeksan voiton putki varsin vakuuttava argumentti tittelihaastolle.
– Tämän kaistan on avauduttava, tai aion potkaista sen auki. Olen paras tässä hommassa. Maia veti 7-0-putken ja sai MM-ottelun. Minulla on kohta kahdeksan voiton putki. Katsotaan, mitä sitten tapahtuu. Olen joutunut pettymään jo niin monesti, että olen oppinut olemaan odottamatta mitään, Usman sadatteli.
Lähde: Fansided
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan