Petter Northugin raju temppu kuohuttaa – “yksi suurimmista skandaaleista”
Norjan mestaruuskisoissa nähtiin tilanne, joka on saanut hiihtomaailman kuohumaan.
Petter Northug nousi otsikoihin parisprintissä tempullaan, joka näkyy Norjan TV2:n julkaisemalla videolla. Tallenteella Northug työntää oikealla kädellään Edvard Sandvikin pois ajolinjalta kesken kovan kilpailutilanteen.
Tilanne herätti välittömästi voimakkaita reaktioita.
TV2:n asiantuntija Petter Skinstad ei säästellyt sanojaan.
– Tämä on yksi norjalaisen hiihdon suurimpia skandaaleja koskaan.
Monet odottivat tilanteesta diskausta tai muuta rangaistusta, mutta jury päätyi toiseen ratkaisuun. Northug sai jatkaa kilpailua normaalisti ja lopulta hän juhli voittoa yhdessä veljensä Evenin kanssa.
Juryn puheenjohtaja Tornbjörn Pettesen myönsi tilanteen olleen vähintään kyseenalainen, mutta piti sitä silti sallittuna kamppailuna ladulla.
– On totta, että se ei näytä kauniilta tv:ssä, mutta samaan aikaan Petter vain yrittää puolustaa asemiaan ladulla. Hän saattaa nojata hieman liikaa. Käsi ei näytä hyvältä, mutta se ei ole yhtä paha kuin ensimmäiseltä vaikutelmalta.
Northug itse ei jäänyt selittelemään tai pahoittelemaan tilannetta. Päinvastoin.
– Minä vain näytin paikkani, kun hän yritti leikata viisi senttiä sisään. Se oli idioottimaista.
– Siinä oli näytettävä, että se on minun latuni. Oli näytettävä, kuka on päällikkö.
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Kanadan pääministeri jyrähti – tyrmäsi Venäjän haaveet!
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä