EM-kisarajan jo rikkonut suomalaisjuoksija jälleen vauhdissa: Kauden kärkiajalla oma ennätys murskaksi 5000 metrillä!
Arttu Vattulainen on kohentanut selvästi 5000 metrin ennätystään British Miles Clubin kilpailussa Loughboroughissa.
Vattulainen sijoittui kisassa neljänneksi kauden kotimaisella kärkiajalla 13.46,75. Toissa kaudella juostu aiempi ennätys oli 13.53,56.
Vattulainen, 26, pinkoi aiemmin tällä kaudella 10 000 metrin ennätyksekseen 28.48,43 ja rikkoi elokuisten Berliinin EM-kisojen tulosrajan.
– Pientä epävarmuutta oli ennen tähän kisaan lähtöä. Tiesin kuitenkin, että jos kroppa toimii normaalisti, sellaiseen aikaan on mahdollisuuksia, kuin mikä nyt tuli, Vattulainen totesi Urheiluliiton tiedotteessa.
Kilpailussa juostiin 13.45:een loppuaikaan tähtäävää matkavauhtia. Kilpailun voittanut britti Kristian Jones karkasi muilta jo hyvissä ajoin, mutta toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet Norjan Per Svela ja Portugalin Rui Pinto ajoivat brittiä juoksun lopussa rajusti kiinni. Vattulainen pysyi kaksikon tuntumassa ja nousi hyvällä loppukirillä neljänneksi.
– Nyt oli hyvä porukka jossa juosta ja vauhti tuntui hyvältä. Juoksun loppu ja koko viimeinen kilometri tuli hyvin, Vattulainen sanoi.
Suomalainen suuntaa Englannista korkeanpaikan leirille Sveitsin St. Moritziin viimeistelemään EM-kisakuntoaan.
– Tulen takaisin Jyväskylän Kalevan kisoihin. Juoksen siellä luultavasti 5000 metriä, Vattulainen sanoi.
Lähde: SUL:n tiedote
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua