Hurjalta kuulostaa! Sami Jauhojärvi taivasteli rankkaa urheilukoitostaan – ”Siinä meni taju kankaalla aamuviiteen”
Kuva: Getty Images
Entinen maastohiihdon olympiavoittaja Sami Jauhojärvi kertasi Instagram-tilillään Jukolan suunnistuskilpailun jälkeisiä tunnelmiaan.
Huippukunnossa itsensä kilpailu-uran päättymisen jälkeenkin itsensä pitänyt hiihtotähti osallistui 16.-17. kesäkuuta järjestettyyn suureen suunnistuskisaan Jukolan viestiin.
Koitos oli fyysisesti äärimmäisen rankka, eikä itse suunnistaminenkaan ollut talviurheilijalle liian helppoa. Jauhojärvi myönsi rehellisesti, että metsässä joutui harhailemaan aika useasti väärään suuntaan.
– Ykköselle tullessa GPS-kellossa oli mittarissa seitsemän kilometriä. Ihan oma syy, aloitin liian innokkaasti, Jauhojärvi naureskeli Jukolan viestin verkkosivujen haastattelussa.
– Osuusaikani oli 1289:s, eli nimensä mukaisesti minulla oli kolmannella osuudella pitkä yö, olympiavoittaja lisäsi Instagram-päivityksessään.
Oman veronsa vaati myös rajusta suorituksesta palautuminen. Jauhojärvi kertoi Instagram-kuvassaan, että kisan jälkeen tuli nukuttua varsin reilusti.
– Jukolan eksyilyistä alkaa vähitellen toipua. Eilen illalla nukahdin päiväpeiton päälle ja siinä meni taju kankaalla aamuviiteen, ja tänäänkin nukuin vielä kahdet puolen tunnin päikkärit, hiihtokonkari kertasi.
Jauhojärvi mainitsi myös olevansa parhaillaan Vierumäen urheiluopistolla vetämässä junioreille hiihtoleiriä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Hiihtofaneille karu uutinen – Suomen Cupin tv-tilanne täysin auki
- Joni Mäki teki rajun ratkaisun – pitkä yhteistyö päättyi
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”
- Amanda Kotaja tykitti hurjan Suomen ennätyksen – maailmanennätysnainen jäi taakse
- Kristiina Halonen jäi kauas ennätysvauhdista – taustalla pitkä ongelmakierre
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- Carlos Alcarazin karu uutinen järkyttää – Wimbledon kokee valtavan menetyksen