IS: Robert Heleniuksella tähtäimessään suuri tavoite – ”Se on kiikarissa”
Kuva: Getty Images
Robert Heleniuksen seuraavana tavoitteena elokuisen ottelunsa jälkeen on EU-tittelin mestaruusottelu.
Helenius on nimetty ensimmäiseksi haastajaksi EU-vyöhön. Toinen haastaja vapaana olevalle tittelille on vielä haussa.
Ennen mestaruushaastoa Heleniuksen täytyisi kaataa valkovenäläinen Juri Bihautsou toistamiseen. Kotimainen nyrkkeilykonkari kohtasi miehen jo kerran viime maaliskuussa, ja nappasi hänestä täpärän hajaäänivoiton.
Suomalaisiskijän manageri Markus Sundman kertoi Ilta-Sanomille, että uskoo EU-mestaruusmittelön olevan vuorossa seuraavaksi Bihaoutsou-ottelun jälkeen.
– Toivotaan näin. Se on kiikarissa, Sundman vahvisti.
Heleniuksella on elokuisessa Olavinlinnan illassa pakkovoiton paikka. Jos hän häviäisi Bihautsoulle, lipeäisi EU:n MM-ottelu käsistä.
Samassa otteluillassa nähdään myös Edis Tatlin EM-puolustus ranskalaista Marvin Petitiä vastaan.
Lähde: Ilta-Sanomat (linkki alkuperäiseen juttuun)
LUE MYÖS:
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, välierä, tulokset, tv
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin