Kitkerä takaisku! Suomalainen yleisurheilun EM-mitalitoivo loukkaantui harjoitusleirillä – ”Todella valtava pettymys”

Suomalainen maratonari Anne-Mari Hyryläinen on loukkaantunut harjoitusleirillään Portugalissa. Pohjelihaksen yllättävät repeämät hidastavat EM-kisoihin valmistautumista.
Maratonin Euroopan tilastoiden kolmosnimi oli Portugalissa harjoittelemassa elokuussa järjestettäviä Berliinin yleisurheilun EM-kisoja varten.
Hyryläinen kirjoitti blogissaan toukokuun alussa, että leiri oli sujunut hyvin. 3. kesäkuuta juoksutähti kuitenkin paljasti, että leirillä oli sattunut ikävä loukkaantuminen.
Naisen pohjelihas oli revennyt kahdesta kohtaa. Vammat olivat ensimmäisen asteen repeämiä, eikä niille löytynyt selvää yksittäistä syytä.
– Olin verrytellyt kaksi kilometriä ja olin ottamassa ensimmäistä avausvetoa, kun pohje kramppasi pahasti. Ainakin luulin, että se oli kramppi. Minulla ei ollut koskaan ennen krampannut, joten en ole ihan varma vieläkään, oliko se kramppi, Hyryläinen taustoitti.
Jalkaan saatiin heti jäitä, mutta vammalla oli silti valitettavia seurauksia. Hyryläinen ei pystynyt kävelemään kunnolla eikä juoksemaan lainkaan.
Hyyryläisen tavoitteena oli ollut juosta kymmenen kilometrin kisa Lontoossa toukokuun leirin päätteeksi. Suunnitelmista jouduttiin kuitenkin luopumaan.
– Se oli todella valtava pettymys, kun ei päässyt starttiviivalle, vaikka olin latautunut siihen sekä henkisesti että fyysisesti ja olin jo niin lähellä.
Tunnelin päässä on kuitenkin valoa – Hyryläisen jalka on alkanut parantua rauhallisen kuntoutuksen voimin.
– Sain luvan juosta, kunhan se on maltillista. Nyt täytyy pitää pää kylmänä ja luottaa, että se kunto, mitä Portugalin-leirillä rakennettiin, on siellä taustalla. Ja aikaa on onneksi vielä, juoksutähti kirjoitti.
Lähde: Anne-Mari Hyryläisen blogi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille