Mo Farahin ”epävirallista avustajaa” uhkaa pitkä vankilatuomio dopingrikoksista – Syyttäjät valmistelevat oikeudenkäyntiä
Kovien dopingsyytösten kohteena olevaa kohuvalmentaja Jama Adenia uhkaa jopa neljän ja puolen vuoden vankilatuomio, mikäli hänet tuomitaan syyliseksi väitettyihin rikoksiin, kertoo espanjalaislehti El Pais.
Brittiläis-somalialaista Adenia syytetään valmentamiensa urheilijoiden terveyden vaarantamisesta. Hänen kerrotaan antaneen peräti kahdeksaa eri kiellettyä lääkeainetta suojateilleen näiden suoritusten parantamiseksi.
Tapaus lähti liikkeelle jo kaksi vuotta sitten Espanjan poliisin tehtyä yhteistyössä Kansainvälisen Yleisurheiluliiton (IAAF) kanssa ratsian katalonialaisessa Sabadellin kaupungissa sijainneisiin tiloihin, joita Aden urheilijoineen käytti.
Poliisi löysi tuolloin muun muassa EPO:a ja kasvuhormonia käyttövalmiina.
Vaikka yhtäkään Adenin tuolloin paikalla olleista urheilijoista ei ole todettu vilpillisiksi, on tapauksen tutkinta jatkunut.
El Paisin käsiinsä saaman syyttäjän raportin mukaan valmentaja on järjestänyt valmennettavilleen urheilussa kiellettyjä aineita, sekä lääkkeitä joille ei ole lupaa Espanjan markkinoilla
Oikeuskäsittelylle ei ole toistaiseksi määrätty päivää ja ongelmana on myös Adenin saaminen vastaamaan tuleviien syytteisiin, sillä mies majailee tätä nykyä Qatarissa.
Kohuvalmentajan suojatteihin on kuulunut muun muassa etiopilainen, naisten 1500 metrin maailmanennätyksen haltija Genzebe Dibaba.
Aden on toiminut myös kestävyysjuoksun megatähden Mo Farahin taustalla tämän harjoitellessa Etiopiassa 2015, vaikkakin Britannian yleisurheiluliiton mukaan ainoastaan ”epävirallisena avustajana” huutamassa kierrosaikoja harjoituskentällä, kun muita valmentajia ei ollut saatavilla.
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua