Olympiamitalisti Antti Ruuskanen palaa vihdoin kehiin – ”Sen verran hyviä heittoja alla, että…”

Keihäänheiton olympiamitalisti Antti Ruuskanen tekee odotetun paluun tositoimiin tiistaina.
34-vuotias Ruuskanen on ollut pitkään sivussa olkapääleikkauksen ja sen jälkeisen kuntoutuksen takia. Euroopan mestari vuosimallia 2014 ja olympiakisojen hopeamitalisti kilpailee tiistaina Oulun Valkean kaupungin kisoissa.
Mies ei ujostele myöntää jännittävänsä ensimmäistä kilpailuaan sitten vuoden 2016 syksyn.
– Jännittää. Se on ensimmäinen kisa pitkän tauon jälkeen. Tavoite on olla terveenä vielä kaikkien kuuden heiton jälkeen. Olisin tyytyväinen, jos tulos olisi kahdeksikolla alkava, Ruuskanen sanoi mediatilaisuudessa Oulussa maanantaina.
Urheilijan harjoittelu on luistanut hyvin uuden valmentajan Jyrki Blomin johdolla.
– Tosi hyvin meni viimeinen harjoitus Kuopiossa. Oli positiivinen tekemisen meininki, josta oli hyvä lähteä kisoihin. Sen verran on hyviä harjoitusheittoja alla, että kannattaa kisoihin lähteä. Jalkoihin tullut savolaisittain sanottuna lisää ”kilhakkuutta”, Ruuskanen sanoo.
Ruuskasen mukaan olkapää on siinä kunnossa, että uskaltaa heittää huoletta.
– Olkapää on toipunut hyvin. Aina, kun heittää keihästä, siellä on tuntumaa, mutta ei mitään sellaista, mikä estäisi pitkiä heittoja, Ruuskanen sanoo.
Lähde: SUL
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Podcast: Kari-Pekka Kyrö kuuluu suomalaisurheilun Hall of Fameen!
- IL: Suomen hiihtonaiselle satelee melkoisia viestejä miehiltä
- Aino-Kaisa Saarinen löi nyrkin pöytään Ylellä – suoraa tekstiä Suomen hiihtonaisille
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Tämän pelleilyn on loputtava – Norjan hiihtoässän toiminta raivostuttaa
- Valmentaja lausui Ylelle jäätävät sanat Saga Vannisesta
- IS:lle paljastus: Maajoukkuekaveri lausui Iivo Niskaselle melkoiset sanat
- Nooralotta Neziri kävi päivystyksessä – ällistyi saamastaan laskusta
- Voi ei: Suomen hiihtotähti koki kovan kohtalon MM-kisojen jälkeen
- Se meni täysin pieleen – Iivo Niskanen paljasti nyt todellisuuden
- Valmentaja lausui Ylelle jäätävät sanat Saga Vannisesta
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Voi ei: Suomen hiihtotähti koki kovan kohtalon MM-kisojen jälkeen
- Ruotsin hiihtotähdestä Frida Karlssonista saatiin ikävä tieto
- Aino-Kaisa Saarinen löi nyrkin pöytään Ylellä – suoraa tekstiä Suomen hiihtonaisille
- Nooralotta Neziri kävi päivystyksessä – ällistyi saamastaan laskusta
- Suomalainen ampumahiihtonainen heräsi – ikävä totuus selvisi nopeasti
- Suvi Minkkiseltä synkkää puhetta – ”Aivan kamala” tilanne
- Tämän pelleilyn on loputtava – Norjan hiihtoässän toiminta raivostuttaa
- Se oli siinä: Suomalainen hiihtoässä päätyi kovaan ratkaisuun