Pystytkö lukemaan tätä tarinaa silmät kuivina? Korkeakoulusta valmistunut nyrkkeilijä Eva Wahlsröm ylistää vuolaasti valmentajaansa – ”Tarinan todellinen sankari”
Ammattinyrkkeilijä Eva Wahlström on menestyksekkään urheilu-uransa ohella pyörittänyt melkoista arkea.
Hän on samaan aikaan kiireisen perhe-elämän lisäksi opiskellut Aalto-yliopistossa tila- ja kalustesuunnittelua.
Nyt energinen nainen kertoo Instagramissa valmistuneensa opinahjostaan.
Upean saavutuksensa keskellä hän kehuu valmentajaansa Risto Merosta vuolaasti kutsuen tätä tarinan todelliseksi sankariksi.
Wahlströn kertoo useita tilanteita, joissa Meronen on ollut paljon enemmän kuin pelkkä valmentaja.
– Kun voin henkisesti huonosti, eikä ruoka maistunut, Ripa leipoi aamulla, ja toi tuoretta leipää harjoituksiin, Wahlström kirjoittaa eräästä valmentajansa tekemisestä.
Nyrkkeilijän pyrkiessä opiskelemaan paikkaan, johon vain neljä prosenttia hakijoista hyväksytään, oli kokeneella valmentajalla tyyni vastaus valmiina:
– Totta kai pääset sinne, se on ihan sun paikkas.
Valmentaja oli myös todennut Wahlströmille tästä tulevan Suomen ensimmäinen ammattilaisten maailmanmestari jo paljon ennen kuin tämä edes tiesi aloittavansa ammattinyrkkeilyn.
Koko nyrkkeilijän kirjoituksesta paistaa läpi suuri kunnioitus ja kiitollisuus 72-vuotiasta Merosta kohtaan.
– Ilman tällasta valmentajaa ja ystävää en varmaan olis selvinnyt näistä vuosista, Wahlström kirjoittaa.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Kristiina Mäkelä otti mallin roolia – otos häkellytti: ”Nyt on upea”
- Oho: Annimari Korte yllätti – haluaa voittaa MM-kultaa
- Tyson Furyn muodonmuutos ällistyttää MM-ottelun alla – ”Tästä tulee teurastus”
- Nyt sai riittää – Topi Raitanen latasi suorat sanat IS:lle
- Kuva taisi paljastaa karun todellisuuden Toni Niemisen tilanteesta
- IL:lle pamautettiin shokkiväite Lotta Haralasta
- Anni Vuohijoelta järkyttävä päivitys – ”Olen joutunut isojen ongelmien eteen”
- Itärajan takana puhuttaa ikävä väite Krista Pärmäkoskesta
- Hiihtomaailman bilehile villiintyi taas – julkaisi upeita rantakuvia
- Kaisa Mäkäräinen vastasi huutoon – ottaa vastaan ison uuden haasteen
- Nyrkkeilylegenda ja potkunyrkkeilijä ottivat yhteen – kaikki oli ohi 14 sekunnissa
- Hiihtomaailman bilehile villiintyi taas – julkaisi upeita rantakuvia
- Mykistävää ylivoimaa maailmalla – suomalainen keihäsässä heitti ennätyksensä
- Kerttu Niskasen entinen koti vietiin hetkissä käsistä
- Se oli siinä: Hiihtotähti Anne Kyllöselle riitti
- Kaisa Mäkäräinen vastasi huutoon – ottaa vastaan ison uuden haasteen
- Totuus Wilma Murrosta selvisi – nyt puhui tämä mies
- Nyt sai riittää – Yle: Krista Pärmäkoski veti johtopäätöksensä
- Uutispommi jysähti – Reetta Hurskeelle ladattiin suora viesti Ylellä
- Nooralotta Neziri katsoi totuutta silmiin – ”Niin surullista”