Ruotsalainen olympiavoittaja kylpee rahassa, tulot kasvoivat 189 prosenttia – ”Enemmän on vielä tulossa”

Olympiavoittaja Sarah Sjöströmin viime vuosi oli mahtava.
Ruotsalaisuimari voitti kolme pitkän radan maailmanmestaruutta ja teki lisäksi useita maailmanennätyksiä.
Tämä kaikki näkyi myös 24-vuotiaan Sjöströmin pankkitilillä. Uimarin taustalle perustettu yhtiö, Sarah Sjöström Promotion takoi vuonna 2017 noin 9,4 miljoonan liikevaihdolla (noin 915 000 euroa) lähes 8,5 miljoonan kruunun voiton (noin 830 000 euroa).
Summassa on nousua edelliseen vuoteen peräti 189 prosenttia. Taustalla on viime vuoden menestyksen ohella Rion 2016 olympialaisten kolme mitalia (kulta, hopea ja pronssi).
Sjöströmin asioita hoitavan Daniel Wessfeldtin mukaan miljoonatili ei tullut yllätyksenä.
– Tämä oli melko odotettu tulos. Enemmän on kuitenkin vielä tulossa, Wessfeldt hehkuttaa Expressenille.
Uimari nettosi viime vuonna suuria summia palkintorahoina. Pelkästään maailmanmestaruudet Budapestin MM-kisoista toivat Sjöströmille yli miljoona kruunua (noin 100 000 euroa).
– 2017 meni yli odotusten, en koskaan odottanut tällaista vuotta. Olen alkanut vasta viimeisinä kolmena-neljänä vuotena ansaitsemaan niin, että siitä jää myös säästöön, Sjöström kertoo.
Jotain uimarin tulotason noususta kertoo, että hänen yrityksensä on jo suurempi kuin Charlotte Kallan vastaava.
Hiihtotähden yritys takoi viime vuonna 7,2 miljoonan kruunun (noin 700 000 euroa) liikevaihdolla 4,1 miljoonan (noin 400 000 euron) voiton.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Legenda ulkomailta latasi Ylelle suoran väitteen Emil Ruusuvuoren todellisesta tasosta
- Timmissä kunnossa – kolmiloikkaaja Jessica Kähärä yllätti näyttävällä kuvalla vartalostaan
- Anni Vuohijoki avautui järkyttävästä kokemuksestaan – kohtasi ”ihmisyyden pahuuden”
- Sieltä se tuli – Johannes Kläbon suusta shokeeraava viesti Norjan hiihdolle
- Kohuaituri Viivi Lehikoinen astui esiin – lähetti selvän viestin näistä ihmisistä
- Valtava muutos: Ella Junnilalta pysäyttävä paljastus tilanteestaan
- Iivo Niskanen tylytti tätä miestä IS:lle – itse ei lähtisi tähän leikkiin
- Itkuhan siinä tuli – Wilma Murrolla melkoinen ilta
- Se loppui siihen – suomalainen MM-kisajuoksija vahvisti kovan ratkaisunsa
- Veera-tytär myönsi Ylelle totuuden Teemu Selänteestä
- Itkuhan siinä tuli – Wilma Murrolla melkoinen ilta
- Sara Lappalainen riisui kaiken – esitti sitten suoran pyynnön
- Kohuaituri Viivi Lehikoinen astui esiin – lähetti selvän viestin näistä ihmisistä
- Veera-tytär myönsi Ylelle totuuden Teemu Selänteestä
- Se loppui siihen – suomalainen MM-kisajuoksija vahvisti kovan ratkaisunsa
- Timmissä kunnossa – kolmiloikkaaja Jessica Kähärä yllätti näyttävällä kuvalla vartalostaan
- Venäjältä kuuluu kummia – Aleksandr Bolshunov veti johtopäätöksensä
- Radikaalimpi linja kuin Putinilla – hiihtotähti Veronika Stepanovilta raju ulostulo
- Sieltä se tuli – Johannes Kläbon suusta shokeeraava viesti Norjan hiihdolle
- Anni Vuohijoki avautui järkyttävästä kokemuksestaan – kohtasi ”ihmisyyden pahuuden”