Suomalainen juoksutähti avautui Kuortaneen kisareissunsa pilanneista terveysvaivoistaan – ”Tuntuu tietenkin masentavalta”
Suomalaisen estejuoksutähden Sandra Erikssonin Kuortaneen yleisurheilukilpailujen kisamatka ei sujunut aivan toivotulla tavalla. Hankalat PMS-oireet estivät urheilijaa kilpailemasta.
Uusikaarlepyyläisen oli tarkoitus tavoitella EM-kisarajaa Kuortaneella. Erikssonilla sattui olemaan kuitenkin todella huonoa onnea, sillä kisareissu ajoittui sattumalta samaan aikaan kuukautisia edeltävien oireiden tulon kanssa.
Eriksson myönsi Instagram-tilillään, että premenstruaalioireet koettelevat hänen vartaloaan usein todella rajusti. Tällä kertaa vaivat olivat niin pahoja, ettei hän voinut edes osallistua omaan lähtöönsä.
– Olet tehnyt kaikkeni pitääkseni itseni terveenä tänä kesänä, mutta valitettavasti minulla on keho, joka saa minut täysin lamaantumaan PMS:n tullessa. Tällä kertaa minulla oli paha päänsärky, kuukautiset ja kurkkukipu, juoksukonkari paljasti.
– Ajattelin sen menevän paremmaksi viikonloppuna ja tänään olo olikin parempi, mutta ei tarpeeksi hyvä. Olin toivonut selvittäväni EM-rajan Kuortaneella, mutta siitä tulikin tällä kertaa ”DNS” (ei osallistunut lähtöön).
Oman 800 metrin juoksun ennätyksensä aiemmin kesäkuussa rikkonut (linkki uutiseen) Eriksson kirjoitti, että Kuortaneen pettymys otti koville.
– Erittäin kallis matka vain makaamaan sohvalle muutamaksi päiväksi. Tällä hetkellä tuntuu tietenkin hieman masentavalta. Ei auta kuin vain hyväksyä tilanne ja tehdä uusia suunnitelmia, nainen avautui.
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua