Suomalaisseiväshyppääjälle upea voitto Saksassa pahoista vastoinkäymisistä huolimatta – ”Paljon huonommaksi valmistautuminen ei voi mennä”
Kuva: Juha Tamminen
Seiväshyppääjä Minna Nikkanen voitti perjantaina Saksan Recklinghausenissa kaupungin keskustassa käydyn kilpailun.
Nikkasen voittotulos oli 431. Kilpailun päätteeksi Nikkanen teki hyviä yrityksiä korkeudesta 441.
Hyppääjän valmistautuminen kisaan oli kuitenkin kaikkea muuta kuin ideaali.
Ukkosmyrskyn peruttua edellispäivän lennon Münchenin ja Kölnin välillä, pääsi Nikkanen valmentajansa Jarno Koivusen kanssa Kölniin vasta puolenyön jälkeen.
– Kölnistä saatiin auto vuokrattua, mutta päätettiin jäädä sinne yöksi, kun oli niin myöhä. Aamulla oli pieni episodi auton kanssa, kun se oli parkkeerattu väärin ja hinattu yöllä pois, Koivunen kertaili.
Recklinghauseniin kaksikko ehti vasta tunti ja vartti ennen kisan alkua ja Nikkasen kropassa painovat myös lyhyeksi jääneet yöunet.
– Hyvin se meni siihen nähden, mikä oli lähtökohta. Tuntui tosi jäykältä, mutta piti ottaa vain hyppy kerrallaan. Paljon huonommaksi kilpailuun valmistautuminen ei voi mennä, Nikkanen tuumi.
Seuraava kilpailu on tiistaina Turussa.
– Nyt täytyy olla tarkkana, että saa univajeen nukuttua pois, mutta tässä on hyvin aikaa ennen Paavo Nurmen kisoja, Nikkanen totesi.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset