Entinen UFC:n välisarjan maailmanmestari Johny Hendricks on ilmoittanut lopettavansa vapaaottelu-uransa.

34-vuotias konkariottelija päätti ripustaa hanskansa naulaan kahden ottelun tappioputken jälkeen.

Välisarjalla veteraanilla oli allaan useampi vaikea vuosi UFC:n riveissä. Hendricks oli hävinnyt kymmenestä viimeisestä ottelustaan jopa seitsemän.

Tappioiden lisäksi Hendricks oli osunut välisarjan painorajan ohi jopa kolmesti kahden viime vuoden sisään.

Konkariottelija paljasti Bloody Elbowille tehneen ratkaisunsa vietettyään seitsemän kuukauden tauon ottelemisesta. Hendricks vietti aikaa perheensä parissa ja huomasi, ettei paloa vapaaotteluun enää löytynyt.

Hendricks hankki nopeasti uuden työpaikan. Mies siirtyy Teksasin Fort Worthin episkopaalisen koulun painiohjelman valmentajaksi.

– Se oli siinä. Jään eläkkeelle. Poistun vapaaottelun maailmasta. Olen miettinyt tätä pitkään ja hartaasti jo pitemmän aikaa. Haluan palata juurilleni, Hendricks taustoitti päätöstään.

Lähde: Bloody Elbow