Uskomattoman selityksen dopingkäryynsä esittäneen tenniksen Grand Slam -voittajan tapauksessa uusi käänne – CAS lätkäisi rangaistukseen pidennystä!
Kuva: Getty Images
Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin (CAS) on pidentänyt italialaisen tennisammattilaisen Sara Erranin dopingrangaistusta kymmeneen kuukauteen.
31-vuotias Errani sai viime vuoden elokuussa Kansainväliseltä tennisliitolta (ITF) kahden kuukauden kilpailukiellon käryttyään letrotsolin käytöstä.
Tuolloin hän esitti uskomattoman selityksen, jonka mukaan positiivinen testi olisi johtunut hänen rintasyöpää sairastavan äitinsä lääkkeestä, jota oli kulkeutunut epähuomiossa tennistähden ruokaan.
Italian antidopingviranomaiset kuitenkin valittivat ITF:n päätöksestä vetoomustuomioistuimeen.
CAS ilmoitti tiedotteessaan hyväksyvänsä Erranin selityksen aineen joutumisesta kehoonsa, mutta piti tekoa kuitenkin rangaistavana ja päätti pidentää kiellon pituutta aiemmasta.
Kilpailukielto astuu voimaan välittömästi. Siitä vähennetään Erranin jo aiemmin kärsimät kaksi kuukautta, joten hän voi palata kentille kahdeksan kuukauden kuluttua.
Errani on ansainnut urallaan palkintorahaa yli 13 miljoonaa dollaria ja voittanut muun muassa viisi nelinpelin Grand Slam-turnausta.
CAS:n päätös löytyy kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Johannes Kläbo haukuttiin pystyyn – ”Narsistinen apina”
- Matilda Castren teki katoamistempun – taustalla valtava tragedia: ”Jätti sydämeeni aukon”
- Suomalainen urheiluseura suree – legenda kuoli: ”Yllättävä poismeno”
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys – ”Paljon on muuttunut”
- Tarrataanpa takamukseen – suomalaisella naisjoukkueella melkoinen rutiini
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha