Yleisurheilun kolminkertainen Euroopan mestari tiukkana: Dopinghuijarit vankilaan!
Kuva: Getty Images
Englantilainen huippujuoksija Martyn Rooney tukee kovia rangaistuksia dopinghuijareille.
Kolminkertainen Euroopan mestari Rooney oli mukana Iso-Britannian alun perin neljänneksi sijoittuneessa 4 X 400 metrin viestijoukkueessa Pekingin olympialaissa 2008.
Myöhemmin joukkueen jäsenet saivat kuitenkin juoksusta pronssimitalit, kun edellä olleen Venäjän joukkueen Denis Aleksejevin dopingnäyte paljastui Maailman antidopingtoimisto Wadan uudelleen tekemässä tutkimuksessa positiiviseksi.
– Huijaus on huijaus. Jos petkutat, viet samalla muilta pois heidän suorituksensa. Eikö se ole sama kuin varastaisit, Rooney kysyy ja sanoo kannattavansa tällaisissa tapauksissa jopa vankilatuomioita.
– Rangaistusten tulee olla niin kovia, että nuoret tajuavat ettei huijaaminen kannata, Rooney jatkaa.
Britti myös peräänkuuluttaa vielä nykyistäkin aktiivisempia testikäytäntöjä.
– Olisi hienoa jos urheilijoita testattaisiin niin paljon kuin mahdollista sekä kilpailukaudella että sen ulkopuolella, mutta ymmärrän sen olevan myös rahakysymys.
Rooney uskoo myös Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) ja Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) tekevän parhaansa urheilun puhdistamiseksi.
Yleisurheilun hän katsoo jopa olevan edelläkävijä asiassa.
– Yleisurheilu on osoittanut oikeaa tietä sulkiessaan Venäjän pois koko lajista. Se ei ole pelännyt napata syyllisiä ja näin tulee toimia jatkossakin, olla päättäväisiä tässä asiassa, Rooney painottaa.
Englantilainen on voittanut 400 metrin EM-kultaa Zürichissä 2014 ja Amsterdamissa 2016. Lisäksi hänellä on useita arvokisamitaleja 4 X 400 metrin viestissä.
Lähde: The Scotsman
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Yle: Suomen hiihtotähti sai tarpeekseen – latasi suorat sanat valmentajalleen
- Hihtomaajoukkueesta pihalle lentäneeltä Anne Kyllöseltä harvinaisen selvä tilannepäivitys
- Lyhyen radan EM-uinnit 2025
- Kaikki paloi: Suomalaista yleisurheilutähteä odotti karu näky – ”Kyllä pistää vihaksi”
- Kristiina Mäkelä julkaisi melkoisia kuvia – ”Ei ole häpeä tuntea itseään kauniiksi”
- Krista Pärmäkoski villiintyi – ”Megabailut”
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä ikävä tilannepäivitys – jääkiekkorakas reagoi nopeasti
- Lotta Harala sanoi sen suoraan IS:lle – menestys muuttanut tätä suomalaista yleisurheilutähteä
- Ylen urheilutoimittaja sai tarpeekseen miehistä – harkitsee siirtymistä naisiin
- Yksi on poissa – valitettava tieto Iivo Niskasesta varmistui
- Krista Pärmäkoski villiintyi – ”Megabailut”
- Yksi on poissa – valitettava tieto Iivo Niskasesta varmistui
- Krista Tervon muodonmuutos ällistyttää – ”Siis mitä”
- IS: Suomalainen keihäsässä lopetti uransa – saman tien töihin grillille
- Se päättyi siihen – Silja Kosonen heitti hyvästit keihäsmiehelle
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä ikävä tilannepäivitys – jääkiekkorakas reagoi nopeasti
- Näin Iivo Niskasen ja hänen Kerttu-siskonsa suhde muuttui
- Kristiina Mäkelä julkaisi melkoisia kuvia – ”Ei ole häpeä tuntea itseään kauniiksi”
- Lotta Harala sanoi sen suoraan IS:lle – menestys muuttanut tätä suomalaista yleisurheilutähteä
- Ylen urheilutoimittaja sai tarpeekseen miehistä – harkitsee siirtymistä naisiin