Helander ennätykseensä – ”Tuntui jo tosi hyvältä”
Eemil Helanderin nousujohteinen juoksu toi seitsemännen sijan yleisurheilun EM-kisojen päätöspäivänä Unkarissa.
Poikien 2000 metrin estejuoksussa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden mies taittoi matkaa 15 kilpailijan letkan viimeisenä, kunnes aloitti pitkän kahden kierroksen loppukirin. Se nosti hänet pistesijalle kahdeksanneksi ja aika oli hänen uusi ennätyksensä 5.52,59.
– Palautuminen alkuerästä oli helppoa. Eilen jo tuntui tosi hyvältä. Taktiikka oli ottaa joukon perällä esteet hyvin ja lähteä nousemaan sieltä lopussa. Olen seurannut videolta Jukka Keskisalon juoksuja ja nyt ensimmäisen kerran kokeilin tätä taktiikkaa ja se toimi erinomaisesti, Helander kertoi.
– Harjoitusta on nyt lisätty pikku hiljaa vuosi vuodelta. 3000 metrin esteitä en ole vielä kertaakaan juossut. Tänä vuonna tavoitteet ovat vielä oman ikäluokan SM-kilpailuissa ja Ruotsi-ottelussa, hän totesi.
Lähde: SUL
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua