Huippulupaus Saga Andersson ei onnistunut hyppäämään EM-rajan yli kovasta yrityksestä huolimatta
Inga Linna rikkoi Helsingissä Eltsun Tähtikisoissa 68 metriä kahdesti tuloksin 68,35 ja 68,79. Jälkimmäinen heitto siirsi historiaan hänen aiemmin tällä kaudella heittämän ennätyksen 68,52. Onnistuminen oli helpotus heittäjälle, sillä viime aikojen kisoissa tekniikka on takunnut.
– Tein perjantaina heittoharjoituksen, jossa heitto napsahti kohdalleen. Pidin sen mielessä ja sain heiton kulkemaan. Kyse oli aika pienestä asiasta, eli vasemman olkapään asennosta, jonka avulla sain heiton paremmin kiertämään, Linna kertaili.
Linna kertoi, ettei ajatellut 69 metrin EM-rajaa, vaikka toivoi sen rikkoutuvan.
– Olisi ollut kiva päästä EM-kisoihin, mutta pystyn nyt kuitenkin loppukesästä tavoittelemaan omaa ja Suomen ennätystä. Harmi vaan, että tässä nyt kuukauden sisään on aika vähän kisoja tarjolla, Linna sanoi.
Anderssonilla hyvä yritys EM-rajasta, Nokelainen: Pienin askelin eteenpäin
Saga Andersson voitti naisten seiväshypyn 420:n ylityksellä. Hän teki kovassa puuskatuulessa kolme yritystä EM-rajasta 445. Niistä ensimmäinen oli hyvä. Muut yritykset kärsivät, kun Andersson joutui odottelemaan sopivaa tuulta.
– Ensimmäisessä yrityksessä en ajatellut mitään ja hyppäsin, mutta hyppy meni vähän läpi, Andersson sanoi.
Naiskeihäänheittäjät pääsivät yrittämään 59 metrin tulosrajan rikkomista hyvään myötätuuleen. Raja jäi kuitenkin rikkomatta. Heidi Nokelainen voitti kilpailun heitettyään 55,34 ja Lappeenrannan Urheilku-Miehien Saara Lipsanen oli toinen tuloksella 54,68.
– Tarjolla oli hyvä tuuli, mutta ei se onnistunut. Oma heitto menee kuitenkin pienin askelin eteenpäin. Kovasta vauhdista tekniikka ei vaan toim. Hätäilen ja heiton lopusta puuttuu rentous, Nokelainen sanoi.
Naisten kolmiloikassa Esbo IF:n Kira Kytölä vei voiton tuloksella 13,47, jota tosin siivitti raju 4,4 metriä sekunnissa puhaltanut myötätuuli. Kytölä oli viikko sitten Jyväskylän Kalevan kisoissa toinen ennätyksellään 13,61.Illan päätteeksi miesten 1500 metrillä Helsingin Kisa-Veikkojen Eero Saleva löi 1500 metrin loppukirissä kolme tuoretta Kalevan kisojen eri matkojen mitalimiestä. Salevan voittoaika oli 3.54,36. Lahden Ahkeran estejuoksija Hannu Granberg hävisi hänelle 0,35 sekuntia ja saman seuran Ossi Kekki oli kolmas. Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Lotta Harala lähtee EM-radalle poikkeuksellisesta tilanteesta – ”En sitä täällä mieti”
- Hilla Uusimäen ja Heidi Salmisen EM-urakka päättyi pettymykseen – karu loppu välierissä
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Motonet GP Espoo 19.8.2026
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- LIVESEURANTA: Yleisurheilun EM-kisojen avauspäivä takana – näin suomalaiset suoriutuivat
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Yleisurheilun EM-kisat 10.8.2026 – päivän ohjelma, aikataulu, tv ja suomalaiset
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- IS: Mika Poutala vakavassa onnettomuudessa – karu tieto sairaalasta
- Lotta Harala lähtee EM-radalle poikkeuksellisesta tilanteesta – ”En sitä täällä mieti”