Suomalaiset naisurheilija kokeneet korkeakouluopiskelijoiden EM-kilpailuissa vakavaa seksuaalista väkivaltaa ja raiskauksen yrityksen – tekijöinä yhden maan miesurheilijat

Suomalaiset naisurheilijat ovat kokeneet jatkuvaa ja vakavaa seksuaalista väkivaltaa Coimbrassa Portugalissa parhaillaan käynnissä olevissa EUSA Games -kisoissa.
Kilpailussa on tapahtunut vakavaa seksuaalista häirintää sekä raiskauksen yritys. Tekijöinä ovat toimineet yhden maan miesurheilijat ja pääasiallisena kohteena ovat olleet suomalaiset naisurheilijat.
Myös maan iäkkäämpi miesvalmentaja on ollut osallisena seksuaalisessa häirinnässä. Häirintä on ollut sekä fyysistä että verbaalista. Tapahtuvat kärjistyivät lopulta yhden suomalaisurheilijan raiskauksen yritykseen.
Tapahtumien todistajina ovat toimineet useamman eri maan joukkueet, joista jotkut ovat suomalaisten lisäksi joutuneet häirinnän kohteeksi.
EUSA Games -kisojen virallisena linjana on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle. EUSAlla on lisäksi ollut ohjelma urheilussa esiintyvän seksuaalisen häirinnän lopettamiseksi.
Opiskelijoiden liikuntaliitto sekä suomalaiset nuoret naisurheilijat ovatkin erittäin järkyttyneitä saamastaan kohtelusta ja siitä, että hienot puheet nollatoleranssista jäivät todellakin vain puheiksi eivätkä muuttuneet missään vaiheessa toiminnaksi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Robert Heleniukselta selvä poliittinen kannanotto SU:ssa
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Jasmi Joensuu esitteli uuden lookinsa – leukoja tippui lattiaan
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Seiska: Suomalainen urheilulegenda käy hurjaa taistelua – ”Hiljainen tappaja”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”