Kujanpää päihitti hallitsevan mestarin – ”Tämä voitto tuo luottamusta ja varmuutta omaan tekemiseen”

Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Pyrinnön seivästähden Urho Kujanpään suupielet tavoittelivat korvia Kalevan kisojen finaalin jälkeen.
Kujanpää taivutti Suomen mestariksi 537. Viime vuoden mestari Tomas Wecksten joutui tyytymään nyt hopeaan tuloksella 532.
– Kisa oli todella haastava, sillä hyppyjä tuli paljon. Aloitin aika matalalta, mutta sitä kautta tuli hyppyvarmuutta ja tekniikka parantui koko ajan, Kujanpää summasi.
- Mestaruus maistuu todella hyvältä. Tämä voitto tuo luottamusta ja varmuutta omaan tekemiseen.
Wecksten tuumi, että normaalihypyllä hänen olisi 542 kyllä pitänyt pystyä ylittämään.
- En tiedä, kehtaako tätä sanoa, mutta minä lähden aina kisoihin voittamaan. Pitää kuitenkin muistaa, että Euroopan taso on äärimmäisen kova, Wecksten paalutti.
Mestaruus oli Kujanpään ensimmäinen ulkoradoilla. Hallissa hänet on kruunattu kaksi kertaa Suomen mestariksi (2017 ja 2018)
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Tarrataanpa takamukseen – suomalaisella naisjoukkueella melkoinen rutiini
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Ei sille mitään voi: Nooralotta Neziri joutui nyt hyväksymään brutaalin totuuden
- Raju viesti rajan takaa: Venäjän hiihtotähti avasi nyt suunsa
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan