Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
Suomalaisessa urheilussa on paljon pariskuntia. Myös telivoimistelija Kaia Tanskanen on löytänyt rakkauden oman lajinsa sisältä.
Tanskasen setä Jani muistetaan telinevoimistelun rekin MM-kultamitalistina. Kaia Tanskasen Juha-isä taas on valmentanut 1990-luvulta saakka USA:ssa.
Kaia edustaa Suomen maajoukkuetta telinevoimistelun puolella. Hän kilpailee Suomen väreissä myös tällä viikolla alkavissa MM-kisoissa.
Tanskanen ehti tänä vuonna edustaa Suomea jo EM-kisoissa. Noissa karkeloissa oli ensimmäistä kertaa mukana myös yhden miehen ja yhden naisen muodostama sekajoukkuekilpailu. Tanskasen parina oli Robert Kirmes.
Kirmes ja Tanskanen ovat pari myös voimistelusalien ulkopuolella. He ovat viihtyneet yhdessä kolme vuotta.
Kaia Tanskanen on paljastanut Ylen haastattelussa, miten hän ja Kirmes tutustuivat toisiinsa. He asuivat samassa kerrostalossa ja astuivat samaan aikaan hissiin.
– Hän moikkasi ja kysyi mihin olemme menossa. Vastasin, että Pariisiin. Silloin hän sanoi tarkoittavansa, mihin kerrokseen olemme menossa, sanaili Tanskanen nauraen Ylelle.
Nainen puhui siis Pariisin maailmancupista. Myös Kirmes matkasi Pariisiin, ja kaksikko tutustui siellä paremmin toisiinsa.
LUE MYÖS
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset