Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen taistelivat tiensä välieriin
Kuva: Getty Images
Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen ehtivät voittaa lauantaina oman puolivälieränsä Tokiossa pelattavassa beach volleyn World Tourin kolmen tähden turnauksessa, ennen kuin Japaniin saapunut trooppinen myrsky keskeytti pelit.
Lahti-Liukkonen ja Parkkinen etenivät välieriin kaatamalla jatkopelien toisella kierroksella thaimaalaisparin Rumpaipruet Numwong / Khanittha Hongpak 21-15, 21-12 ja puolivälierissä japanilaiset Yui Nagatan ja Minori Kumadan 21-18, 21-11.
– Olimme molemmissa peleissä aggressiivisen raikkaita. Torjunta-puolustus oli koko päivän hyvällä tasolla, saimme monta pistettä niillä. Lisäksi oma sideout oli tasaisen varmaa suorittamista. Onhan tämä siistiä päästä pelaamaan mitaleista, vaikka tässä turnauksessa eivät maailman huippuparit olekaan mukana. Tämä antaa silti lisää itseluottamusta tuleviin taistoihin, Lahti-Liukkonen sanoi.
Turnaus keskeytettiin miesten välierien jälkeen. Pelejä jatketaan sunnuntaina kello 2.30 Suomen aikaa, jolloin Riikka Lehtonen ja Niina Ahtiainen kohtaavat omassa puolivälierässään ykkössijoitetun japanilaisparin Megumi Murakami / Miki Ishii. Välierät mitaliottelut pelataan näillä näkymin myöhemmin sunnuntaina.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Suomalainen olympiapainija joutuu oikeuteen – syytteet koskevat useita rikoksia
- Silja Kosonen | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Otto Invenius paljasti ikävän uutisen – ”Jouduin leikkauspöydälle”
- Krista Tervo | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Alisa Vainio | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Wilma Heltelä | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Kalevan kisat 2026: Aikataulu, ohjelma, tv, liput
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- IL: Tero Pitkämäki kertoo suomalaisen yleisurheilun suurimman ongelman
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- Suomalainen olympiapainija joutuu oikeuteen – syytteet koskevat useita rikoksia
- Harvinainen avautuminen – Emma Tainio paljasti, mitä pikajuoksijan arki todella on
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- Suvi Minkkinen katosi vuoristoon – tuoreet kuvat paljastavat leirielämän kulissien takaa
- Vilma Itälinna avautui rajusti kulissien takaa – ”Painoa harteilla”