Ella Junnilalle ensimmäiset aikuisten arvokilpailut toivat arvokasta kokemusta – ”jännitin ja se näkyi hypyssä”
Kuva: Juha Tamminen
Ella Junnilalle ensimmäiset aikuisten arvokilpailut toivat arvokasta kokemusta, vaikka tavoitteena ollutta finaalipaikkaa ei tullutkaan.
Ensimmäisten arvokisojen jännitys sotki hieman juoksua, mistä johtuen hyppy ei kulkenut toivotusti.
– Harmittaa. Olen pettynyt, koska oma tekeminen ei ollut nyt sitä hyvää perushyppäämistä, jota olen kesän aikana tehnyt, Junnila tuumi.
Junnila hyppäsi karsinnassa tuloksekseen 186, jonka hän ylitti kolmannellaan. Junnila ylitti 176 toisellaan, sitä ennen 181 ensimmäisellään.
– Kaksi ensimmäistä ei ollut hyviä, viimeinen oli tahtohyppy. Olin vaan päättänyt, että menen sen yli, Junnila kertoi korkeuden 186 yrityksistään.
Loppukilpailuun riitti 186 ensimmäisellä ylitettynä. Sillä tuloksella eteni kolme hyppääjää, yhdeksän hyppääjää ylitti 190. Junnila sanoi karsinnan tason yleisesti aika lailla olleen linjassa sen kanssa mitä se on aiemmin ollut.
Tällä kaudella roimasti seitsemällä sentillä ennätystään lukuihin 192 hilannut 19-vuotias hyppääjä analysoi tekemistään kriittisesti.
– Oma kunto on hyvä ja varmaan parempi kuin Joensuun ennätyshypyn aikaan, koska tehtiin harjoitusjakso ennen kisaa. Mutta jännitin, ja se näkyi hypyssä. Vauhtijuoksu oli kaikkiaan hieman liian kova, eikä se ollut sellainen rento ja hyvä kuin se on parhaimmillaan ollut, hän sanoi.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Suomen mitalitili auki yleisurheilun EM-kisoissa?
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- SuomiUrheilu seuraa: Suomen mitalitili auki yleisurheilun EM-kisoissa?
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti