Henry Manni kelasi kultaan EM-kisojen päätöspäivänä – Suomi rohmusi yhteensä 14 mitalia Leo-Pekka Tähden johdolla
Kuva: Getty Images
Suomalaissuoritukset parayleisurheilun EM-kilpailuissa Berliinissä saivat kultaisen päätöksen, kun Henry Manni kelasi T34-luokassa 800 metrillä mestariksi kisaennätyksellä 1.52,26. Toiseksi kelasi Britannian Ben Rowlings ajalla 1.52,95.
– Meni niin kuin suunnittelin. Hyvältä tuntui kelaus. Kun Rowlings tuli rinnalle 600 metrin kohdalla, tiesin, että pystyn kelaamaan kovempaakin. EM-ennätys ja yksin kelaten, Manni tuumi tyytyväisenä.
Mestaruus oli Mannille kisojen toinen, sillä hän voitti myös 400 metriä. Manni oli satasella toinen.
– Sataseen olen eniten pettynyt. Kasi tuntui parhaimmalta, kun se on tällä hetkellä paralympialaisissa matkana satasen lisäksi. Pystyin lopussa vielä ottamaan loppukirin, Manni tuumi.
14 mitalin kisat
Parayleisurheilun EM-kilpailut olivat Suomelle menestyksekkäät. Suomi saavutti kahdeksan kultamitalia. Mannin kahden mestaruuden lisäksi Leo-Pekka Tähti voitti kolme kultaa (T54 100, 200 ja 400 metriä), yhdet mestaruudet kukin saavuttivat Amanda Kotaja (T54 100 metriä), Marjaana Heikkinen (F34 keihäs) ja Ronja Oja sekä Jesper Oja (T11, 100 metriä). Lisäksi suomalaisurheilijat saavuttivat neljä hopeaa: Tähti T54 800 metrillä, Manni T34 100 metrillä sekä Toni Piispanen T51-luokassa 100 ja 200 metrillä. Pronsseja tuli kaksi: Kotaja T54 200 metrillä ja Oja T11 pituushypyssä.
– Kunnonajoitukset onnistuivat kaikilla. Kisat menivät suunnitelmien mukaan. Kaikki olivat kovassa iskussa ja välineetkin pysyivät ehjinä. Lisäksi ensikertalaisemme esiintyivät hienosti ja joukkueen henki oli kokonaisuudessaan hieno, parayleisurheilun päävalmentaja ja kisoissa joukkueenjohtajana toiminut Maarit Kurki summasi hienosti sujuneita kisoja.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Johannes Kläbo haukuttiin pystyyn – ”Narsistinen apina”
- Matilda Castren teki katoamistempun – taustalla valtava tragedia: ”Jätti sydämeeni aukon”
- Suomalainen urheiluseura suree – legenda kuoli: ”Yllättävä poismeno”
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys – ”Paljon on muuttunut”
- Tarrataanpa takamukseen – suomalaisella naisjoukkueella melkoinen rutiini
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys – ”Paljon on muuttunut”