Keihäänheiton kotimaiset kärkinimet Antti Ruuskanen ja Oliver Helander ottavat mittaa Viron Magnus Kirtistä Motonet GP -sarjan päättävässä Lappeenrannan kilpailussa Kimpisen kentällä torstaina.

Ruuskasen ja Helanderin tavoite Lappeenrannassa on haastaa tällä kaudella 89,75 heittänyt Kirt. Suomalaisille kilpailu on ensimmäinen sitten EM-kisojen, jossa Ruuskanen oli kuudes ja Helanderin tie päättyi karsintaan.

Berliinissä kolmanneksi sijoittunut Kirt on heittänyt EM-kisojen jälkeen Birminghamissa kolmanneksi tuloksella 85,31 ja Pärnussa voittoon tuloksella 84,43.

– Ruuskanen on todennut, että hyvänä päivänä hänellä on tarpeet 85 metrin heittoon. Sitä hän odotteli jo Berliinissä. Helander on tällä kaudella heittänyt yli 88 metriä, joten Kirtin voitto Kimpisellä ei ole itsestäänselvyys. Ruuskasella ja Helanderilla on kova halu heittää pitkälle, sanoo Lappeenrannan kisojen pääsihteeri Mauri Auvinen.

Lähde: SUL tiedote