Kymmenottelija Elmo Savola painottaa nopeutta ja heittolajeja – ”Toisen päivän lajeihin minulla on kova luotto”
Kuva: Getty Images
Kymmenottelija Elmo Savola aloittaa tänään kahden päivän urakkansa.
Hän nappasi viime kesän 22-vuotiaiden EM-kisojen kymmenottelun pronssin ennätyksellään 7956 pistettä. Se rikkoi Berliinin EM-kisojen tulosrajan ja toi rauhan keskittyä Berliinin EM-kilpailuun, joka alkaa tiistaina ankarassa hellessäässä.
Pitkäksi venyvien kilpailupäivien tarkka suunnittelu on Savolan mukaan avain onnistumiseen.
– Ottelu alkaa aamulla puoli kymmeneltä ja loppuu illalla puoli kymmeneltä. Se on aika pitkä työpäivä. Siksi on suunniteltu tarkkaan missä välissä tankataan, Savola sanoo.
Savola on kuluvan kauden harjoittelussaan painottanut nopeutta ja heittolajeja. Hän on luottavainen, vaikka keväällä Götzisin ottelun pilanneen lähentäjävaivan takia hän ei kauden mittaan ole täyttä kymmenottelua vienyt läpi.
– Kalevan kisojen kymmenottelussa halusin otella ensimmäisen päivän nähdäkseni missä mennään. Olin kohtuullisen tyytyväinen pisteisiin (3960), mutten suoritustasoon.
Toisen päivän lajeihin minulla on kova luotto. Ne ovat menneet hyvin eteenpäin, Savola sanoo.
Lähde: SUL tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- MM-kisat räjähtivät käyntiin – kolme punaista korttia ja täydellinen kaaos avausottelussa
- Kalle Palander ja Aleksi Valavuori kohtaavat lauantaina – ”Eihän Aleksi oo koskaan huippu-urheillut yksilölajeissa”
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen