Oliver Helander ja Antti Ruuskanen odottavat tänään hyviä heittoja – ”Kauden paras on tavoite”
Kuva: Getty Images
Viron Magnus Kirtille ei ole luvassa helppoa voittoa yleisurheilun Motonet GP:n finaalissa Lappeenrannassa tänään.
Oliver Helander ja Antti Ruuskanen odottavat hyviä heittoja lämpimäksi, mutta tuuliseksi povatussa säässä.
– Toivon ja uskon, että pystyn haastamaan Kirtin. Nyt on todella mukava päästä kilpailemaan. Berliinistä jäi vähän hampaankoloon, Helander tuumi Lappeenrannassa keskiviikkona.
– Kauden paras on tavoite. Pitää katsoa, ettei Kirt pääsee helpolla, Helanderin kanssa Kimpisen kentällä piipahtanut Ruuskanen sanoi.
Berliinin EM-kisoissa Helander taival päättyi karsintaan. Sen jälkeen hän sairastui, mutta odottelee nyt kovaa tulosta Lappeenrannasta ja reilun viikon kuluttua Tampereella Ruotsi-ottelusta. Hänen kesän parhaansa on 88,02.
– EM.kisojen karsinnan jälkeen olin pari päivää kuumeessa. Sen jälkeen treenit ovat menneet hyvin. Kaikki on kunnossa. Nyt on revanssin paikka, Helander viittaa haluunsa voittaa EM-kisoissa kolmanneksi ja kuudenneksi heittäneet Kirt ja Ruuskanen.
Ruuskasen mukaan EM-kisojen rasitukset tuntuivat kropassa, mutta virtaa riittää Lappeenrannan kilpailuun ja ensi viikon maaotteluun,
– Minulla oli paikka viikonvaihteen Timanttiliigan kilpailuun Birminghamiin, mutta jos olisin mennyt sinne, maaottelun osallistuminen olisi mennyt vaikeaksi. Siksi päätin, että heitän kotimaassa ennen maaottelua, Ruuskanen sanoo.
Ruuskasen kauden paras on 82,59, mutta edellytyksiä pidempiin kaariin on, kun heitto loksahtaa teknisesti kohdalleen.
– Lähinnä kysymys on heiton ajoituksista. Nyt kun käsi toimii hyvin, pitäisi jalat saada toimimaan samalla tavalla, Ruuskanen sanoo.
Kimpisen kentälle povattu tuulinen sää ei ole ongelma Ruuskaselle, jolle matalat heitot ovat tavaramerkki.
– Luvassa on 5-6 metriä sekunnissa sivuvastaista. Kun mies on kunnossa, se ei haittaa, Ruuskanen vakuuttaa.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa