Suomen EM-joukkueen konkari vahvisti: Ura jatkuu Tokion olympialaisiin asti!
Kuva: Juha Tamminen
Kiekonheittäjät Sanna Kämäräinen ja Salla Sipponen eivät löytäneet toivomaansa virettä Berliinin EM-kisojen karsintakilpailuun. Kämäräinen oli 19:s heitettyään 54,76. Sipposen paras heitto kanto 54 metriä ja riitti 21. sijaan.
– Ensimmäinen heitto oli hyvä ja lähti keskelle sektoria. Odotin kuitenkin, että se olisi pidempi. Toiseen lisäsin vauhtia, mutta se karkasi verkkoon. Kolmas oli sellainen kaikki mitä lähtee -heitto, ankarasti pettynyt Kämäräinen sanoi silmät kyynelissä.
– Tiesin kolmanteen heittoon lähtiessä, ettei jatkoon mitään ihmeellistä tarvitse.
Loppukilpailuun vei 56,52. Sekä Kämäräinen, että Sipponen ovat kauden mittaan heittäneet pidemmälle, Kämäräinen 56,96 ja Sipponen 58,36,
– Ei jännittänyt, enkä mennyt paniikkiin niin kuin joskus, Kämäräinen kertaili ensimmäistä aikuisten arvokisaansa sitten vuoden 2015 Pekingin MM-kisojen.
Kuluva kausi on ollut Kämäräiselle paluu kilpakentille pari vuotta kestäneiden selkävaivojen jälkeen. Vaikka heittäjä on riemuinnut siitä, että pystyy taas kilpailemaan, se ei Kämäräiselle riitä.
– Kyllä tulos on vaan osa sitä huippu-urheilua, Kämäräinen purki pettymystään ja vahvisti, että ura jatkuu seuraavat kaksi vuotta Tokion olympialaisiin asti.
Kämäräisen tapaan Sipponen heitti parhaansa heti ensimmäisellä.
– Päivän kunto oli tuo, Sipponen summasi.
Ongelmat liittyivät heittojen tekniikkaan.
– En saanut lantiota nousemaan heiton lopussa. Heitot jäivät suppeiksi. Kiekonheitto on pienistä asioista kiinni.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Selostajalegenda Antero Mertaranta yllätyspesti: tätä harva osasi odottaa
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus