Maailman paras pelaaja palasi kotiinsa Tampereelle – ”Maalivahteja käy sääliksi”
Classiciin palannut Nico Salo on yksi kovimmista nimistä salibandyliigaan palanneista pelaajista.
Jopa maailman parhaana pelaajana pidetty Salo teki kolmen vuoden sopimuksen kasvattajaseuransa kanssa. Sentteri kävi pelaamassa viime kauden Helsingborgissa, mutta iloitsee paluustaan tuttuun ympäristöön.
– Tosi hyvältä tuntui palata kotiin Tampereelle. Ilolla palaan, vaikka hieno kokemus olikin käydä Ruotsissa pelaamassa. Kyllä ikävä tuli kuitenkin Classicin harjoituskulttuuria. Se on yksi suurimmista syistä paluuseeni, hän kertoo hymyillen SuomiUrheilu.comille.
Salo aloitti heti valmistautumisen kauteen palattuaan Tampereelle. Hän pitää harjoituksia Suomessa kovempina kuin Ruotsissa.
– Meillä on ollut hyvä pieni harjoitusryhmä tuossa kesän. Lähdimme henkilökohtaisemmin miettimään, mitä kehitettävää on. Paljon on omalla kohdallani panostettu voimaharjoitteluun ja kaksinkamppailuihin. Juoksuvoimaa on pyritty kehittämään, jotta olisin nopeampi kentällä.
– Helsingborissa ei mielestäni vaadittu toisiltamme tarpeeksi. Harjoituskulttuuri ei ollut Classicin tasolla. Tempo voi nousta treeneissä jopa kansainväliselle tasolle, Salo sanoo varmana.
Viime kaudella ainoastaan yhden ottelun hävinnyt Classic on suurin mestarisuosikki myös tälle kaudelle. Haastajien joukko on kuitenkin laajempi ja tasokkaampi kuin vuosi sitten ja paineet sitä kautta myös kovemmat.
– Uskon meidän joukkueen käsittelevän tilanteen oikein. Olemme kuitenkin olleet jo muutaman vuoden kärkikahinoissa mukana ja tottuneet ennakkosuosikin rooliin. Joka otteluun pitää olla latautunut ja 100 prosenttisesti valmiina, koska muuten tulee vaikeuksia.
– Joukkue on ottanut minut vastaan todella hyvin. Hienoa myös, että Mika Kohonen palasi takaisin Suomeen pelaamaan. Saamme sitä kautta myös sarjan tason nousemaan. Odotan, että pääsen taistelemaan Classicin kanssa Champions Cupin tittelistä. Tavoitteenamme on olla maailman paras seura.
Salibandyliiga on muovannut sääntöjä tulevaksi kaudeksi ja myös rangaistuslaukauksen suorittamistapaa on väljennetty. Salo aikoo käyttää vielä aikaa uusien temppujen harjoitteluun.
– Todella mielenkiintoinen uudistus. En ole itse vielä edes ehtinyt pohtimaan asiaa sen enempää. Varmasti on paljon uusia kikkoja, joihin sääntöjä pystyy hyödyntämään. Varmasti helpottaa ja selkeyttää tuomarien tehtävää, eikä tule niin paljoa epäselviä tilanteita. Maalivahteja sen sijaan käy sääliksi!
Salibandyliigan ja naisten Salibandyliigan suorat ottelulähetykset, tallenteet ja videoklipit nähdään tällä kaudella Ruutu+-palvelussa.
Timo Harvey
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi: kova kohtalo MM-rallissa
- Nyt tuli puskista – UC: Jukka Jaloselle yllätyspesti Suomesta
- Ristomatti Hakola paljasti IL:lle – pöydällä radikaali ratkaisu!
- “Minä vähä yllätyin” – Alisa Vainio paljasti fiiliksensä Pariisista
- Jäähyväisiä ja yllätyksiä – SM-kausi päättyi kovaan näytökseen
- Sairastelusta mestariksi – Johanna Matintalon koskettava ele maalissa
- Vuosien työ huipentui – kyyneleet valuivat maalissa
- Jasmin Kähärän sydämellinen päivitys nostaa tunteet pintaan
- Iivo Niskanen sai rajua kuittailua kesken kisan
- 18-vuotias ihme rikkoi rajat – historiallinen juoksu Australiassa
- HS: Alisa Vainio saa jättisumman – pelkkä lähtöviivalle saapuminen riittää
- Iivo Niskanen sai rajua kuittailua kesken kisan
- Kova päätös: Armand Duplantis vetäytyy Timanttiliigan kisasta – taustalla onnellinen syy
- Krista Pärmäkoski itki vuolaasti: ”Se ois oikeesti”
- Suomen ennätys! Tero Pitkämäen pojalta kova veto
- Riitta-Liisa Lassila otti ilon irti – ”Nautintoa koko rahan edestä”
- SM-hiihdoissa yllätysvoittaja – Krista Pärmäkoski sanoi maalissa selvät sanat
- Maratonkunto huipussaan – Alisa Vainio hakee uutta onnistumista
- Iivo Niskaselta yllätyspaljastus SM-hiihdoista – ”en olisi tullut, jos…”
- Jasmin Kähärän sydämellinen päivitys nostaa tunteet pintaan