Mika Kohosen paluu kotikaukaloonsa veti yleisöä – Happee ja Classic murskaavia!
Kuva: Juha Tamminen
Isot olivat isoja ja pienet pieniä lauantaina Salibandyliigassa, kun Happee murjoi kotonaan OLS:n 8-1 ja mestari Classic vieraissa Welhot peräti 14-2. Voitto oli Classicille 35. perättäinen liigassa.
Salibandyn kuningas Mika Kohosen paluu kotikaukaloonsa veti Jyväskylän Monitoimitalolle mukavasti 848 katsojaa, joita kotijoukkue hemmotteli maaleilla ja pisteillä. Vielä avauserän OLS sinnitteli yhden maalin tappioksi, mutta toisen jälkeen Happee johti jo 5-1. Keskisuomalaisten pistehaina Paul Kotilainen ja Petri Kauko merkkauttivat maalin ja kaksi syöttöpistettä mieheen. Palkintoraadin hurmasi 31 palloa poiminut Happee-vahti Markus Laakso.
Kuopiossa Classic pilasi Welhojen illan neljässä minuutissa, kun Konsta Tykkyläinen, Eemeli Salin ja Sami Johansson piirsivät taululle kolmen maalin vierasjohdon. Ensimmäisellä tauolla Classic johti 5-0, eikä tahti siitä loppua kohden juuri hidastunut. Tamperelaisista löytyi tänään viisi kahden maalin seppää, joista Sami Johansson ja Eetu Sikkinen kuorruttivat iltansa vielä kahdella syöttöpisteellä.
Salibandyliiga jatkuu sunnuntaina otteluilla Welhot – Steelers, Karhut – LASB ja EräViikingit – Happee.
Lähde: Salibandyliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suuri suru: 30-vuotias MMA-tähti menehtyi pelastaessaan teinityttöjä
- Putinin väitetty rakastajatar myrskyn silmässä – raivokas palaute levisi Venäjällä
- Mitä ihmettä? Tenniksen kohupelaaja pudotti housunsa kesken ottelun
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomen alppihiihtoon iso muutos – uusi päävalmentaja palaa Norjasta
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Miljardiluokan urheiluhanke muuttui dramaattisesti – näin uusi areena nyt toteutetaan
- Suomalainen CS-tähti dominoi miljoonaturnauksessa – jättipotti kilahti tilille
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Jasmi Joensuu ja Leijonat-hyökkääjä: iso elämänmuutos!
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin