NFL-tähti sairaalassa vakavien mielenterveysongelmien vuoksi – seura kumosi villit pidätyshuhut

NFL-seura Minnesota Vikingsin puolustuksen linjamies Everson Griffen on sivussa joukkueen toiminnasta vakavien mielenterveysongelmien vuoksi.
Seuran mukaan Griffen on kärsinyt useamman viikon ajan vakavasta mielenterveyteen liittyvästä ongelmasta. Griffen on kirjautunut paikalliseen sairaalaan, jossa hänen tilaansa arvioidaan, NFL Networkin toimittaja Tom Pelissero raportoi.
30-vuotias Griffen pelasi Minnesotan kauden kahdessa ensimmäisessä runkosarjapelissä, mutta viime viikolla hänen tilansa huononi radikaalisti eikä hän kyennyt pelaamaan viime sunnuntain rökäletappioon päättyneessä ottelussa Buffalo Billsiä vastaan.
Poissaolon myötä julkisuuteen levisi villejä huhuja Griffenin toimista. Hänen kerrottiin muun muassa joutuneen pidätetyksi yritettyään murtautua joukkuekaverinsa kotiin. Minnesota organisaatiosta ammuttiin nämä väitteet alas täysin.
– Kaksi lähdettä joukkueesta ottivat minuun erikseen yhteyttä kumotakseen väitteen, että Griffen olisi pidätetty viikonloppuna joukkuekaverin kotiin murtautumisen yhteydessä. Poliisin mukaan Griffen ei ollut uhannut omaa tai muiden henkeä, joten häntä ei voitu asettaa pakolla hoitoon vaan hän ilmoittautui sairaalaan itse, Pelissero raportoi.
Griffen on pelannut NFL:ssä kahdeksan kautta ja hänet on valittu kolme kertaa tähdistöottelu Pro Bowliin. Minnesota Vikingsia koko uransa ajan edustanut Griffen solmi seuran kanssa vuonna 2017 neljän vuoden ja 58 miljoonan dollarin jatkosopimuksen.
– Olemme tietoisia Eversonin tilanteesta ja luonnollisesti huolissamme siitä, mitä olemme kuulleet. Me keskitymme Eversonin hyvinvointiin ja tarjoamaan hänelle ja hänen perheelleen heidän tarvitsemaansa tukea, Minnesotan General Manager Rick Spielman kommentoi tiedotteessa.
Lähde: NFL.com.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kaisa Mäkäräiseltä uusi aluevaltaus – jälki olikin sitten rumaa
- Avussa lauottiin suoraa tekstiä Wilma Murrosta ja hänen ”siviilielämästään”
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi